Last call for passager Kaeaeriaeinen

Viimeinen ilta.

Eikä mitään sanottavaa.

Pitäisi varmaan tämäkin kirjoittelu laittaa pakettiin pikkuhiljaa, muutei ehkä vielä tänään.

Koska ei ole mitään sanottavaa.

Huomenna illalla katselen, kun rakas jää taakse..

Tähän aikaan olen jo kotimaisemissa. Ehkä joku on iloinen.

Tänään piti tietenkin nauttia vielä toiseksi viimeisestä päivästä.

Siitäkään ei mitään sanottavaa.

Paitsi, että tapani mukaan tirautin pienen, ehkäpä Volgan kokoisen itkun.

Täällä on hyvä olla. Ja nämä ihmiset..

Toisaalta, ainoa, mikä sai kyyneleet kuivumaan oli se,

että toivon olevani täällä jo toukokuussa takaisin, niinkuin vähän sovittiin :)

Viimeinen viikko on ollut mahtava. Vähän pelailua, tanskalaiseen jouluun perehtymistä, Grönlannin pitkä oppimäärä, hymyilyä ja mailanheiluttelua seuran junnujen ja muun väen kanssa, tutoreitakin näki toista, eikun kolmatta kertaa kolmen kuukauden sisällä ja tänään.. tänään hyvästelin ne ihanimmat ja rakkaimmat.

Ihmettelen, miten vielä voisin lähettää nuo kaksi torpeedoa matkaan. Niitäkin tulee varmaan ikävä. Asettuvat taas saarelle asumaan ja elämään onnellisina kultiensa kainaloissa. Toivottavasti. Sen verran olen heidän rakkauksien vuoksi joutunut kestämään. Hölömöt. Kuitenkin mietin, että pelottaakohan hiljaisuus tämän jälkeen?

Minä makaan rakkaani syleilyssä vielä yhden yön, mutta vielä huomenna kuljemme käsi kädessä.

Sitten on hyvästien aika.

Ja jotain vanhaa ja  jotain uutta taas edessä.

Nähdään.

Hopenhagen

Hola! En tiedä miten tässä nyt näin kävi, että kirjottelut jäivät aivan puolitiehen loppuvaiheessa. Saattoikohan se johtua siitä, että yritin tehdä töitä ja kouluhommia niin ahkeraan tuossa loppuvaiheessa.. En tiedä, koska nythän olen lomalla ja työt päättyivät oikein mukavissa merkeissä ja palaute oli oikein hyvää. Toisaalta, jos tuntee itsensä ja tietää, että toinen tuntee sinut niin sillon harvemmin yllättyy. Oli oikein mukava saada olla hyvissä harjoittelupaikoissa ja huomata, että kunhan ohjaajan kanssa ollaan suunnilleen samoilla taajuuksilla, niin keskinäinen ymmärrys on täysin erilainen, kuin esim. pohjalaisten kanssa.. (jospa en uskaltaisi tämän kommentin jälkeen enää lakeuksien suuntaan..) Täällä sentään ohjaajat osasivat kuunnella ja arvostaa pientä fysioterapeutin raakiletta.

Niin, no sitten toinen juttu, mikä ehkä vähän rajoitti kirjoittelua, minun täytyi ottaa pako aurinkoon :) Juu, kävin siskorakkaan luona lataamassa aurinkoenergialla toimivia pattereitani. Ja sen voin sanoa, että teki erittäin hyvää. Kumma juttu tuo aurinko.. No, ei kai se mikään ihme toisaalta ole. Voisin mielelläni nukkua talviunta muutaman kuukauden vuodesta. Se ei vaan taida koskaan olla mahdollista. Välillä se voisi ehkäpä olla ihan suotavaakin jäädä omaan koloon sen sijaan, että haahuilee aivokuolleena zombina päivästä toiseen.. Mutta se siitä. Sain akkuja ladattua ja ennen kaikkea nähtyä rakasta siskoa, niin mikään ei voisi olla sillä hetkellä paremmin.

Pääsin takaisin Köpikseen eilen puolen päivän aikaan. Lentomatka oli tuskallinen. Maksimaalinen väsymys painoi päälle ja onneksi kukaan ei istunut viereeni, joten sain hyvillä mielin heittäytyä pitkälleni. Koko matkan näin unta lentomatkasta. Heräilin välillä tarkistamaan, että mikä on unta ja mikä totta. Mutta se pyöreä lentoalus ei tainnut ainakaan olla totta, eikä se, että pitää herätä, sillä laskeudumme. Juu, kuulutuksen mukaan tunnin päästä. Eli takaisin unille :)

Kööpenhaminassa odotti pieni kaaoksen poikanen. Ei kuitenkaan vielä silloin, kun tulin. Mutta päivän edetessä alkoi olla poliiseja enemmän kuin koskaan varmaan yhteensä niitä nähnyt! Suuri marssi alkoi Christiansbrolta ja meni Christianshavnin läpi. Täällä oli kunnon kaaos poliiseja kaikkialla, erilaisten pelastusajoneuvojen sireenit huusivat ja marssilaiset lauloivat. Itse ilmastomarssi oli rauhallinen, mutta joukon häntäpää alkoi sekoilemaan ja sivuvaikutuksena myös ihmiset, joiden toiminnalla ei ollut ilmastoasiat pääasianaan alkoivat mellakoida, kivittää ja hajottaa paikkoja. Yksi auto paloi tuossa 20 metrin päässä. Mielenkiintoista. SItten illalla kun olin lähdössä viettämään pikkujouluja, niin piti kahteen kertaan miettiä, että onko poliiseista huolimatta turvallista lähteä ulos.. Kun katsoin ikkunasta, niin näkymässä oli melkein parikymmentä poliisia. Siinä oli tapahtunut jotain, sillä lehtikuvaaja oli paikalla ja ambulanssi myös.

Levottomuudet ja marssi kuuluivat osanaan Kööpenhaminassa pidettävää ilmastokokousta. Linkeissä lisää faktoja.

HOPENHAGEN

http://www.hopenhagen.org/home/map

COP15 United Nations Climate Change Conference Copenhagen 2009

http://en.cop15.dk/

Pikkujoulut oli sitten tosiaan eilen. Ja yhdeksi mietinnän aiheeksi tuli se, että juodaanko Suomessa paljon snapseja? Kertokaahan joku fiksu minulle vastaus. Koska juu, kyllähän meillä juodaan, mutta.. En tiedä. Suomalainen juomakulttuurihan on ollut monen monta kertaa keskustelussa täällä. Mutta mielestäni Tanskalaisilla ei ole mitään sanottavaa tia huomautettavaa meille. Samoilla linjoilla mennään kuitenkin.

No, iltaan kuului oikein hyvää ruokaa, alkupaloista pääruokaan ja jälkiruokaan. Lisäksi tarjolla oli glögiä ja sitten niitä snapseja. Ja kun snapseja juodaan niin tietenkin myös laulua :)

Lapin kulta, Lapin kulta

Karjala, Karjala.

Sininen ja Olvi, Sininen ja Olvi,

Koff, Koff, Koff. Koff, koff, koff.

Huomaa, että on suomalainen, suuren pohdinnan tuloksena syntynyt laulu.. Ei siitä sen enempää.

Meillä oli myös oikein mukava tietovisa, enkä edes ollut huonoin, vaikken kaikkia kysymyksiä edes oikein tajunnut :) No, ne oli sitten sellaisia, mitä ihan kaikki muutkaan eivät ihan hiffanneet. Jotain yhteiskunnallisia korruptiotilastoja! :)

Mutta hauskaa oli ja uusia tuttavuuksia löytyi. Oli oikein mukavaa päästä perinteiseen tanskalaiseen pikkujouluperinteeseen mukaan. Kiitos järjestäjille.

Mutta nyt alkaa olla päivät vähissä. Suunnitelma on melkein valmis tuleville päiville ja melkein alkaa jännittää jo kotiinpaluu.. :) Kai tässä vielä yhden tekstin riipaisee kasaan ennen kuin laitetaan tämä sivu unholaan. Hyvää viikkoa kaikille sinne ruudun toiselle puolelle!

Monetkohan joulumarkkinat sitä vielä ehtii kiertää?

Ensimmäinen tippa puseroon

Heipä hei arvoisa lukijakunta, onko teitä nyt sitten 1, 2 vai kolme niin sehän ei sisältöön vaikuta sitten millään tavalla :)

Niin ne kuulkaa päivät senkun lyhenee ja kohta on joulu. Mutta ei vielä, joten ei siitä nyt enempää tai tulen liian haikealle mielelle..

Täällä on jatkettu arjen aherrusta. Töissä on siis kivaa ja opettavaista. Hienoa olla ilmaista työvoimaa, koska sillon saa tehdä pidempiä päiviä, paikata poissaolijoita ja katsoa kun ihmiset lähtee ajoissa töistä kotiin. Tämän lisäksi on hienoa olla opiskelija, koska silloin ihmiset tykkää arvostella/arvioida tekemisiäsi, sinulla ei ole valtuuksia mihinkään ja ylitöiden lisäksi sinun kuuluisi viettää sama aika kirjallisten tehtävien kanssa kotona. Mutta tiedättekös mitä? Täällä on todella mukavaa! Koska asioillahan tuppaa aina olemaan myös se toinen puoli.. Hienoa olla ilmaista työvoimaa, koska silloin saa joskus tulla myöhempään, saa kuitenkin vastuuta (koska pitää paikata poissaolijoita) ja voi tutustua kaikkeen mahdolliseen mikä kiinnostaa keskellä työpäivää. Tämän lisäksi on hienoa olla opiskelija, koska silloin voi rehellisesti sanoa: "En tiedä. Mietitäänkö yhdessä?", sinulla ei ole vastuuta loppujen lopuksi mistään, joten voi ihan rauhassa olla niin luova kuin haluat ja työajan päätyttyä voit miettiä, että kyllä ne kirjalliset tehtävät tulee joskus tehtyä..

Näitä harjoittelun ihanuuksia ei sitten ole enää kuin viikko jäljellä. Mukavaa on ollut ja aika on kulunut nopeaa. Kuitenkin alkaa olla hyvä aika siirtyä vähän lomailemaan. Olisinhan minä viihtynyt tuolla vielä pidempään, mutta toisaalta 12 viikkoa töitä opiskelijastatuksella on aikalailla raskasta. Mutta vielä viimeinen viikko tentteineen päivineen. Saa nähdä kuinka selviän itselleni täysin merkityksettömästä käytännön tilanteesta! Tämän on sitä tarkoituksenmukaisuutta parhaimmillaan, kun yksi ihminen maanpäällä haluaa minun suorittavan tämän tentin, koska tanskalaisetkin opiskelijat tekevät niin..

Ensimmäinen tippa puseroon tuli eilen. Se on nimittäin farvel tanskalainen salibandy ja Hvidovre Attack :(

Kiitos kaikesta! Meillä oli kahden viimeisen viikon kuluessa neljä peliä. (Hienosti suunniteltu otteluohjelma..) Nämä pelit olivat kohtuu kovia. Ensimmäiseksi vastaan tuli kotiareenalla Roedovre, kentällinen maajoukkuepelaajia ja koko Tanskan mestrariehdokkaita. Eihän siinä, sitten pelataan! Pelattiin joo ja kahden minuutin jälkeen meillä oli nolla, vastustajalla kaksi tehtyä maalia.. No sitten vihdoin herättiin (kun kello läheni klo 21 äänimerkkiä) ja pelattiin loppuerä 0-0, toinen erä meille 1-0 ja kolmannen erän puoliväli tarjoili allekirjoittaneen maukkaimmat tuuletukset :) Peli 2-2 ja jatkoajalle. Mille?! No jatkoajalle. 10 minuuttia ja äkkikuolema. Pallo keskelle ja peliksi. Muutamien minuuttien jälkeen on Hvidovrella kulmavapari omasta päästä. Puolustaja keskittyy laittamaan pitkän pallon ylös. Lopputuloksena pallo maata pitkin keskelle vastustajan lapaa. Kiitos ja kuitti. Peli 3-2 Roedovrelle. Argh, pitääkö näin käydä?!? Piti, jotta saatiin peli pelattua. Kellokin oli jo lähemmäs 22:30. Eikä siinä sitten mitään, kun jatkoaikaa ei olisi sitten kuulunutkaan pelata, joten 2-2 pisteet jakoon :D

Seuraavaksi pelattiinkin vieraissa Hafniaa vastaan. Olipahan vaikea peli. Siitä ei paljoakaan sanottavaa, kuin että peli päättyi 1-5 Attackin voittoon.

Seuraavana keskiviikkona päästiinkin sitten tunnelmasta toiseen.

Olen täällä vähän sairastellut, en mitään pahempaa, mutta sillä seurauksella en pelannut Attack - OG pelissä kovinkaan montaa minuuttia. Ensimmäinen erä meni nurkassa kyyneleitä kuivaillessa ja hammasta purressa. Muu joukkue pelasi hyvin ja peli olikin ensimmäisen erän jälkeen 3-1. Mutta mikä voikaan olla pahempaa kuin tuntea, että kroppa ei toimi, pitäisi olla kentällä ja jos tämä onkin viimeinen peli täällä.. Kaikki "rangaistukset" yhteensolmittuna. "Ei, en mun kuulu olla täällä nurkassa itkemässä.. HALUAN VAAN PELATA!!!" No, pääsin sitten kuitenkin kentälle toisen erän puolessa välissä! Voi sitä sisäistä iloa :)

Sitä iloa riittikin sitten kolmannen erän puoleen väliin. Kiitos tuomar(e)ille kaikesta. "Miksi sä vihaat mua niin paljon?" Ei vastausta, mutta se johtunee siitä, että joutui tuona iltana kysymään, että saako hän pitää tuulihousut jalassa :D :D Jotain sentään oppinu ;) Mutta joo, meillähän ei varsinaisesti kovin lämpimät välit ole eikä tule olemaan.. Alivoimalla yritin pitää palloa parhaani mukaan omassa kulmassa kahden vastustajan hakatessa ja töniessä minkä ehtivät. Eihän sellaisessa kukaan viihdy, joten ajattelin mennä välistä pois, kun pillikään ei soinut. No minäpä menin ja nostin mailan niiden mailojen välistä matkaani. Adios, ajattelin. Ja mitä vielä?!?! Tuomari osoittaa mulle käsimerkkiä, jota en aluksi edes ymmärtänyt. Mikä se on kun on käsi pystyssä ja sormet harallaan..? Ei voi olla!!! Tämä sankari antoi mulle vitosen (en tiedä mistä) ja pelin jälkeen ´kertoi minun olleen onnellinen, ettei antanut punaista.. Jaahas. Noloa siinä vaan on se, että toinen tuomari sanoi heti joukkuekaverilleni, että hän ei nähnyt tuossa mitään. Mukava joskus tuntea puhdasta ylimielisyyttä pelin tuomitsijalta. Mutta pelin jälkeenhän tästä keskusteltiin sitten vielä (minä pysyin kaukana..) ja tunnen hieman ylpeyttä, kun Jack (tuomari) vertasi minua Messiin. Se johtui jalkapallo vertauksesta ja siitä että kun minua rikottiin tahallisesti mailaanlyönneillä niin niitä ei voi kaikkia viheltää, koska en voi saada siellä kaikkea :D Huippua! Tuomarin ammattitaidosta kertoo myös se, että Marie oli vähällä tukehtua, kun hän manasi ko. henkilön jonnekin syvälle..

"Voisitko nyt siirtyä vaikka laidan toiselle puolelle, että me saamme pelata?" (Tilanne, kun palloa pelattiin vastustajan maalina takana ja pallo osui 27. kertaa tuomariin pelin aikana..)

"En voi. Tuomari ei saa jättää kaukaloa."

MITÄ?!?!

No, jännityksellä sitten tästä pelistä seuraavaan eli viimeiseen. Eilen pelattiin Herlev - Attack. Toisen kierroksen pelejä siis. Hävittiin ensimmäinen kohtaaminen omien surkeiden näyttöjemme myötä 3-2. Ja meidänhän ei pitänyt hävitä yhtään.. Jännistystä ilmassa, koska huhu oli kertonut, että Jack saapuisi paikalle myös. Mutta ei. Tuomarit osasivat yllättävän hienosti hommansa. Pelillisestihän tämä sessio ei varmastikaan kaunista katseltavaa ollut. Palloa roiskittiin päästä päähän ja pomput tarjoilivat maukkaita vastaiskuja. Pikkuhiljaa muutama maali kerrallaan noustiin johtoon ja sitten peli kääntyikin, että pikkuhiljaa Herlev alkoi tulla maali kerrallaan lähemmäs. Peli kuitenkin päättyi 5-3 meidän hyväksi! Eilinen peli tarjosi vapauttavaa salibandya ja mukavia hetkiä. Parhaita paloja olivat ne, kun vastustaja olisi halunnut kynsiä selkäni, mutta minulla ei ollut sellaiseen aikaa. Ensimmäinen mikä mieleen siinä vaiheessa tuli: "Piece of me". Mitä enemmän yleisö oli tuopeistaan nauttinut, sitä enemmän boostaavia huutoja sieltä alkoi sadella. Ja mikäs sen mukavampaa, kun toiset on hätää kärsimässä, yleisö yrittää sekoittaa pakkaa ja meillä pallo senkun pyörii :)

Kiitos Hvidovren joukkueen pelaajat ja valmentaja ja kiitos uskolliset kannustajat.

Tippahan siinä tuli linssiin, kun kiitoksen sanoja sanottiin viimeisen pelin jälkeen. Tulipahan sieltä yksi äitikin halaamaan ja sanomaan: We´ll miss you.. Meidän yksi kannattaja, vanhempi herrashenkilö, sai kuitenkin hymyn huulille kiittäessään Tästä kerrasta. Tuleekohan niitä vielä..

Sellainen oli se kauden alku tällä kertaa. Ikävä tulee, mutta reenataan nyt vielä pari reenit.

  

Viikonlopun viemää

Pitkästä aikaa. Viikko senkun vierähti taas. Niin kai se aika kuluu.. Viimeiset viisi viikkoa käynnistyvät ja pää on aivan sekaisin siitä kaikesta, mitä vielä haluaisi tehdä.

Mennyt viikko oli tuskaisista tuskaisin, mutta ei muuten kuin vain siinä tapauksessa jos jälleen vittaa kotioloihin. Mutta niin sekin viikko senkun mennä vierähti. Nyt taas viikonloppu meni evakossa kaverin majassa. Ja ei näitä tanskalaisia asuntoja voi kuin ihailla. Aivan ihania.. Ottaisin mielelläni jonkun pienen kerrostalon matkaani, jos sitä ei tarttis tullata. Mutta se on niin aikaa vievää puuhaa niin ihailen niitä nyt sitten vain täällä niin kauan kuin se on mahdollista.

Viikonloput on täällä aika ihanaa aikaa. Sen lisäksi, että nukkuu raukeat kymmenen tunnin unet ilman mitään häiriötekijöitä, myös aurinko on päättäny näyttäytyä aina viikonloppuisin. Lisäksi minusta löytyy aina viikonloppuna joku toinen ihminen, joka kuolee aina sitten arjen keskellä, mutta vahvistuu viimeistään lauantaina elämään taas. Se puolestaan johtuu ehkä siitä, että joku pieni kitukasvuinen luovuus saa aina sykäyksen perjatain ja maanantain välisenä aikana. Se on vähän niinkuin jonkinasteinen tuhkimotarina. Siksi kai yritän näitäkin tekstejä kirjoittaa viikonloppuisin. Silloin ne ovat myös keskimääräistä positiivisempiakin. Kai.

Mutta ei se ole helppoa myöskään elää sen kituuttavan luovuuden verson kanssa. Kun se niin tuskaisesti yrittää päästä valloilleen, mutta.. Tänä viikonloppuna kävin kirpputorilla. Taas. Oli kyllä hieno nimikin annettu: Super De Luxe Loppemarked. Ja sitten tänään sunnuntaina olin oikein hyvä suunnistaja (taas kerran) ja löysin ensimmäisille joulumarkkinoille. Lauantain kirppari oli kyllä vähän pettymys.. Siellä oli kyllä kaikenmoista, mutta kallista. En minä kylläkään niillä ihan ostotarkoituksessa yleensä käy, vaan siksi, että se verso sisälläni kasvaa noissa paikoissa. Ja se on yleensä aika vaarallista. Samoin tuollaiset markkinat. Tai eihän ne tosissaan markkinat olleet, vaan ihmiset olivat kasanneet omia pöytiä kadun varteen ja korttelin pikku kaupat pitivät ovensa auki. Yhteistä tälle koko viikonlopulle ovat vanhat esineet ja luovuuden tuska, jota en vain yksinkertaisesti osaa päästää valloilleen. Ehkä se on myös kaikkien muiden ihmisten onni. Tämän viikonlopun aikana olen törmännyt niin moniin luoviin ratkaisuihin, jotka toivottavasti osaan ottaa käyttööni. Näitä paikkoja kierrellessäni ja katsellessani mietinkin, että sanotaankohan enää muutamien vuosien jälkeen, että "menkäähän penkomaan mummolan vintille, että mitä aarteita sieltä löytyy". (Taas voin muistuttaa rakkaita muuttomiehiäni, miten ihania juttuja sieltä voisikaan löytyä..) Viikonlopun teeman täydensi tietysti asunto, jossa olin. Se on joskus 1930-luvulla rakennettu talo kaikkine vanhoine piirteineen. Talo on Carlsbergin tehdasalueen kupeessa, joten käytiinkin sitten vanhassa apteekissa (nykyisellään ihan viihtyisä baari) parilla Carlsbergillä.

Ihanan viikonlopun päätti auringonpaiste ja lämmin latte veden äärellä. Taas täydellinen viikonloppu loppujen lopuksi kuitenkin hyvän viikon jälkeen. Ei ehkä kovin jännittävä, mutta akkuja lataava ja mukavasti kaikkia aisteja kutitteleva.

Sählyääliön päiväkirja

Meillähän oli peli tuossa keskiviikkona. Ja niinhän siinä sitten kävi että kahdella maalilla ei voiteta, jos vastustaja tekee kolme. Olisi voinu tietenkin itsekin pelata niin kuin salibandya pelataan, eikä niin kuin..

Olen ollut tässä nämä pari päivää sitten leukapuolena, kun joukkuekaveri päätti antaa pikku herätyksen kyynärpäällä leukaan niin että kuului mojova rusahdus ja siitä asti ollukin sitten turvoksissa ja päänsärky. Hups. No itekin vielä hain lisää vauhtia siihen.. Pelatessa sattuu ja tapahtuu, niin se vaan on.

Mutta niin, peli oli aika karmea meidän joukkueen osalta. Aina ei (kai) voi onnistua. Puolentoista viikon päästä onkin sitten päävastustaja edessä, joten katsotaan miten sitten käy. 

Meidän tuomarit oli taas oikein asiantuntevia. Toinenhan oli tullut jo tutuksi ensimmäisestä pelistä. Eikä se osannu vieläkään riisua sitä tuulipukuaan. Ja minähän en tuollasta kattele :) Jos tämä tuomari/nämä tuomarit edes yrittäisivät, niin se olisi jo toinen asia. 

Minäpä sitten reippaana tyttönä odottelemaan, että ne kaivautuis pelin jälkeen jostain kolosta, että voitaisiin vähän keskustella. 

- Hi! Are you cold in the games?

- Hi, no, why?

- No ajattelin vaan, kun teillä on nuo pitkähihaiset ja -lahkeiset päällä..

- Aah, niin, no ei ainakaan tässä pelissä ollu. Mutta tuo toinen tuomari halusi pitää ne, kun se sano ennen peliä, että meille tulee kylmä.

- Niin te aliarvioitte meidät jo ennen peliä?

- No siis ei.. Ja minä en ole tuon kaverin kanssa pitkää aikaan ollut viheltämässä niin en sitten viittiny sanoa, että minä olisin halunnut olla "normiasussa"

- Jaa, niinkö. Minusta se on hieman epäkunnioittavaa meitä kohtaan, että pidätte nuo tuulipuvut päällä.

- Niin..

- Minusta annatte tuolla kuvan, että ette arvosta naisten urheilua. Mutta kiitos ja palataan. *big smile*

- Yeah.. öö.. thank you. Bye..

Tänään olikin sitten vuorossa tyttöjen turnaus. Ikähaarukka noin 11-14 v. Systeemi täällä menee siis niin, että tytöille järjestetään turnauksia, jonne sitten joukkueet ilmoittavat tulonsa aina edellisessä turnauksessa. Tänään mukana oli neljä joukkuetta. Peliaika on vain 1x20 min tehokasta peliaikaa. Hvidovren tytöt olivat nuorimpia ja sitten yhdessä joukkueessa oli vain niitä 14 vuotiaita, jotka eivät enää ensi kaudella voi tässä sarjassa pelata. Hvidovre Attackin eli meidän tytöt hävisivät kaikki. Kyllähän sieltä muutama peluri löytyy, kunhan vähän kasvavat. Parasta päivän antia oli se, kun osa nuorista tytöistä näytti ilontunteensa niin täysillä. Pelaamisesta syntyvä aito ilo, joka huokui ympäristöönkin, muistutti taas itseäänkin, että miksi sitä pohjimmiltaan jaksaa raahautua maila kainalossa milloin minnekin.

Lähdin pyörällä liikkeelle ja tulihan sitä mukavasti oltua ulkosalla, sillä matkaa kertyi vajaa 13 km suuntaansa. En ole tainnutkaan hehkuttaa sitä, miten innoissaan ihminen voikaan olla pyörän saamisesta! Sainhan sen toki parisen viikkoa sitten, mutta aivan huikeeta se oli! :) Pyörällähän pääsee! Eikä tuo tämänkään päivän matka ollut kuin vain oikein mukava pieni ulkoilu. Täällä tuo pyöräilukulttuuri on vähän erilainen kuin Jyväskylän kaduilla, saati sitten lakeuksilla. Kaikkialla on omat pyörätiet, pyöräilijöiden liikennevalot ja käsimerkit ovat käytössä. Ruuhka-aika tarkoittaa ruuhkaa myös pyöräteillä. Aluksi se oli vähän jännittävää melkein pelottavaa, mutta ei se niin vaikeaa sitten ollutkaan. Täällä on myös sanonta opiskelijoiden kesken, että jos ei ole saanut sakkoja valotta ajamisesta (pyörällä) niin ei ole ollut täällä vaihdossa. Minulla ei onneksi ole sitä pelkoa, siis sakkojen pelkoa, koska ystävät pitivät huolen alusta asti, että valot on kunnossa.

Nyt tiskaamaan lasten tiskit. Ja omatkin. Ja sitten valmistautumaan Rakkaan öiseen syleilyyn :)

Marraskuuko jo?

Pitkästä aikaa. Tai siltä minusta tuntuu. Tässä on taas kuukausi vaihtunut ja se ei tunnu yhtään hyvältä. Aikalailla puolessa välissä vaihtoaikaa taidetaan mennä. Pitäisikö alkaa jo panikoimaan? Tänään katsoin kalenteria ja ei ole enää montaa sivua plarattavana, kun sivulla lukee Kotiin. Hyvä puoli siinä on, että siinä lukee Kotiin ja kysymysmerkki :)

Viikonloppu oli ihana. Ei mitään ihmeellistä, mutta oma rauha ja tila. Olo oli kuin luksushotellissa olisi asunut. Jo perjantai-iltana istuskellessani mietin, että olen jo kuin uusi ihminen. Vähän kun on ollut vastoinkäymisiä näiden asuinkumppaneiden kanssa. Joku on sen ehkä saattanutkin jo huomata.. Ja sehän ei riitä, että yhden asian kanssa on vaikeaa, meinaan ihan kunnolla vaikeaa, joten pitäähän siihen vielä sitten lisätä toinenkin megaluokan ongelma päälle. Tässä tapauksessa 1+1 oli yhtä kuin Marikan pään hajoaminen. Mutta sitten tulikin pelastava enkeli hätiin ja tarjosi lepopaikan ja nyt olen kuin uusi ihminen :)

Tästä kaikesta viisastuneena tiedän, että paras palkka on se, että laitan hyvän kiertämään. En tiedä miten se suoranaisesti tehdään, mutta ehkä siihen ei sen kummempia poppakonsteja loppujen lopuksi tarvitakaan. Olen kuitenkin ikikiitollinen tästä mahdollisuudesta koota taas itseni.

Mutta kyllä sen huomaa, miten paljon vastoinkäymiset syövät energiaa. Ei ole oikein mitään jaksanut tehdä. Mutta jospa nyt saisi itsensä hereille taas. Pimeys on kuitenkin tullut myös tänne. Se ei ole koskaan kovin innostavaa. Alkaisi olla talviunien aika. Mutta täällä sen kestää huomattavasti paremmin kuin viimeisimpinä syksyinä kotopuolessa. Ei ole nyt ollut pelejäkään pariin viikkoon, mutta ylihuomenna päästään taas kentälle taistelemaan. Se on oikein hyvä! Ainut jännittävä juttu siinäkin on. Peli alkaa nimittäin klo 20.30! Joten mahtaakohan sitä olla kuinka hereillä siihen aikaan enää.. Kun nytkään ei meinaa olla ja kello on 18.05.

Lauantaina sain ensimmäistä kertaa elämässäni tehdä sellaisen kurpitsalyhdyn :) Se oli oikein mukava yllätys! Ei kai viikonloppuna mitään sen kummempaa tapahtunutkaan. Paitsi että elin luksuselämää. Kävin metsästämässä myös uusia kenkiä, mutta eihän niitä Minun kenkiä näkynyt missään. Kävin Field´sillä. Se on iso ostoskeskus lähempänä lentokenttää. Se oli täynnä ihmisiä. Tietenkin, sillä ihmiset menevät sekaisin, kun kaupat olivat auki sunnuntaina. Kuusi päivää viikossa harvemmin riittää. Täällä kaupat ovat siis auki aina joka kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina. Melkein yhtä hölmöä kuin meidän systeemimme. Siis se, joka nyt kai sitten muuttuikin, ainakin niin minua valistettiin.

Taidan mennä päiväunille nyt sitten. Väsyttää niin pirusti ja vielä olisi reenit tiedossa. Pieni lepo on siis paikallaan. Kun ei pääkään tunnu oikein toimivan, kun ei muista mitä sitä on tapahtunut.. Palataan taas.

Kaikenmoisia kuulumisia

Eilen oli harvinaisen huono päivä. Onneksi kuitenkin on salibandy. Sinne voi mennä huonollakin fiiliksellä. Vaikka sekin oli yhtä tuskaa, mutta ainakin kaikin puolin parempi olo oli kotiin tullessa. Pari tuntia meni miettiessä mennäkö oksentamaan vaiko ei. No ei tarvinnut ja maailma oli taas niiden tuntien jälkeen parempi paikka elää. Ainakin siihen asti, kunnes vajaa tunnin sängyssä pyörimisen jälkeen hermostuin kämppiksen näppiksen hakkaamiseen ja ilmaisin, että nyt on aika mennä muualle, minä haluan nukkua.

Vajaa kuuden tunnin unien jälkeen olikin sitten arjen askareet edessä. Uusi työpaikka ja uudet ihmiset ja uusi työmatka ja kaikki muukin uutta. Vähän meinasi jännittää, että kuinkakohan käy, koska edellinen harjoittelupaikka oli niin loistava. No, ensimmäisen päivän perusteella mielenkiinto pysyy yllä ja paikalla on tarjota vaikka mitä! Lyhyesti: Kunnallinen kuntoutuskeskus, jossa on 20 vuodepaikkaa sekä talon ulkopuolelta tuleville ryhmäohjausta ja kuntoutusta. Talossa on pääasiassa ns. lähihoitajia, fysioterapeutteja ja toimintaterapeutteja. Tiloja on kahdessa kerroksessa: potilashuoneet, pieni harjoittelusali, kuntosali, pieniä terapiahuoneita, uima-allas, harjoituskeittiö, oikea ruokalan keittiö, ruokailusali x 2 ja toimistoja..

Mukavia ihmisiä tuntui talo olevan pullollaan. Sain jopa hienon suomenkielennäytteen: "Saisinko lasillisen punaviiniä kiitos!" Siihenhän ei voinut kun vastata myöntävästi, mutta ei työajalla. Sitten myös maantietoa oli tänään.. Suomen pääkaupunki on Reykjavik. Ei kovin kaukaa haettua. Ja islantilaisen mielikuvan mukaan suomen ja ruotsin kielet ovat aikalailla samanlaisia. Tätä piti oikein miettiä, miten niin vakavalla naamalla esitettyyn väitteeseen voi vastata EI OLE! Ja kaikki suomalaiset puhuu vissiin ruotsia. Koska kaikki kysyvät että jos olen kerran Suomesta, niin enkös minä sitten puhu ruotsia. Puhun minä, muttei toki kaikki suomenmaalla asustavat. En tiedä millaisia uskomuksia ja "totuuksia" suomalaiset sitten heittelevät ulkomaalaisille, mutta kyllä joskus tekisi mieli pitää pieni luento meidän suomalaisten puolesta.

Ai niin. Minulla on pullat hyvin uunissa, jos hauskoja juttuja kannattaa yhtään miettiä. Koska joku väitti, että suomalaiset ovat maailman rikkaimpia.. ja kaikki taas tietävät että tanskalaiset ovat maailman onnellisimpia :)

Mietin tässä, että viimeisen viikon aikana on taas tapahtunut niin paljon, että en edes tiedä kannattaako sitä lähteä purkamaan. Eihän kukaan niistä harvoista lukijoistakaan jaksa lukea.. No annan teille kuitenkin viime tiistailta yhden elokuvavinkin: Adam´s Apples in English. En tiedä onko kukaan sitä nähnyt. Mutta siinä tiivistyy tanskalaisen omaperäisen huumorin ainekset. En osaa edes löytää sanoja kuvailemaan tätä kokemusta mitenkään, joten jos kiinnostaa, niin katsokaa se ja kertokaa minullekin miten sitä voi kuvailla. Elokuvaillassa tarjottiin myös ruotsalainen Ondskan, joka on verrattavissa Paha maa -elokuvaan. Oli sekin tietenkin kokemus, kun puhe on ruotsiksi, tekstit, jotka pitää kielestä huolimatta aina lukea, englanniksi ja sitten tuli siellä väliin hieman suomeakin.

Pitänee tuota mennyttä viikonloppua hautoa hieman, jotta sen sata kilometriä saa tiivistettyä luettavaan muotoon. Paljonhan sitä nähtiin ja koettiin.. Ehkäpä tästä vielä saan aikaiseksi jonkinmoisen Kööpenhamina tourin tänne sivuille. Jos tuosta ei pian putkahda minulle prinssiä päiviäni sekoittamaan :)

Nyt alkaa kuitenkin olla unien aika, jotta huomenna jaksaa taas tehdä töitä. Jos vaan unta saa, vähän huonolta se näyttää.. Kokeillaan nyt kuitenkin.

Hyvää yötä ja hyvää keskiviikkoa kaikille :)

Christianshavns Voldgadella tapahtunutta:

Kuinka moni tietää mikä on vedenkeitin?  Kuinka moni on käyttänyt sitä joskus? Kuinka moni tietää kuinka sitä käytetään ihan oikeasti?

Noh. Minähän istui tässä yhtenä iltana varmaan blogia kirjoittamassa, kun huomaan että nyt on keittiötason kupeessa jonkinmoista junnaavaa liikettä. Ahaa, siellä ollaan vedenkeittopuuhissa! Niin no, mitäpä ihmeellistä siinä olisikaan.. Mutta. Kannuunhan hän on saanut kuitenkin vettä, mutta.. Miksi hän pitää sitä alustaa kädessä, mihin se kannu kuuluisi laittaa? Miksi?! Miksi hän yrittää laittaa alustaa kannun päälle? Miksei hän koeta saada sitä kannua siihen paikoilleen, niin kuin se oli ennen kuin hän sen siitä otti pois?!?!

- Marika?
- Yes?
- How do you use this?
Hmm.. well.. Laita se alusta siihen pöydälle ja kannu siihen.
- ???
Hetki, mä tulen laittamaan.. Näin katsos.
- Aaaaa.. Ok! Thanks!

- Voisitko laittaa vähän lisää vettä siihen kannuun niin minäkin saisin teeveden samalla?
- Yes, sure!

Hän laittaa vettä kannuun..

- Marika?

- Yes?

- How did you put this on its place?

- ?!?!?! Well.. *huokaus*

Asetellaan se kannu siihen alustalle ja painetaan tämä nappi alas niin siinä se sitten porisee.
-Okey, thank you!
- You´re very welcome...

Meidän Markka siivoo/tiskaa teidänkin lasten sotkut ja kuuntelee myös huudot.

Tänään en jaksa. En jaksa taustalla kaikuvaa "ldjijodjfop!!!" "ljdifjs-jfij, lol omg, lol" -huutokeskustelua. Ulkona on pimeää ja vettä tulee kuin sen yhden akan takapuolesta. Tänään on kai se päivä, kun tipahtaa korkeelta ja kovaa. Tai kai se on tämä viimeinen viikko, mikä on polttanu hermopiuhoja molemmista päistä. Täällä on ollut muuttoajatukset mielessä. Uusi majapaikkakin on löytynyt, mutta enpä tiedä. Ei tekisi mieli muuttaa. Mutta jos jokapäiväinen hermojen kiristys ja tunne, että on vieraana omassa kodissaan jatkuu.. Kovinkaan moni ei ehkä usko mitä täällä seinien sisällä tapahtuu. Nyt on laitettava kuulokkeet korviin.

Reeneihinkään ei jaksaisi lähteä, mutta jospa siellä saisi ajatukset jonnekin muualle.

Ovia voidaan paiskoa, skypettää voidaan täysillä, kengillä kävellään sisällä, kun just on saanu siivottua.. Kerättyä kaikki ne pitkäkarvaiset villakoirat, tyhjättyä villakoirien ruokintapaikat keittiön lähettyviltä ja ruokapöydän alta sekä pestyä kupit ja kulhot.

Mutta älkää huolehtiko, en minä Suomeen kaipaa. *pieni hymyn häivähdys*

Ajattelin kuitenkin kertoa, että hengissä ollaan, vaikka sainkin polkupyörän käyttöön. Loistava viikonloppu on takana ja ehkä huomenna jaksaa siitä kertoa sitten enemmän. Tuli nimittäin esiteltyä ystäväni rakkaalleni tai oikeamminhan se meni  niin, että esittelin rakkaani/rakastani ystävälleni. Ja hänkin ihastui, mutta tajusi tänään poistua samoilta kentiltä kotimaisemiin. Ei syntynyt vakavampaa kilpailua. Ajeltiin pyörillä torstain- sunnuntain aikana ehkäpä lähemmäs 100 km. Siihen kun lisätään vielä muutama tallusteltu kilometri niin johan on paikkoja nähty. Lisää Kööpenhaminan kiertomatkasta sitten huomenna. Paremmalla fiiliksellä.

Kai se huono fiilis tulee myös siitä, että vihaan, vihaan ja vihaan hetkiä, kun sanotaan heippa. Ne on paskamaisimpia hetkiä. Vaikka hetki ja ajatus kestäisikin vain minuutteja. Silloinhan aina loppuu jotain. Mutta myös alkaa jotain. Nyt alkoi arki.

Ystävä, hän tietää sinun jokaisen huokauksen.

Ystävä tuntee jokaisen ilmeen.

Ystävä ei suutu, vaikka sinä olisit suuttunut.

Ystävä jopa ehkä nauraa, kun hermosi ovat revetä.

Mutta ystävä tietää, milloin on parasta olla nauramatta ja lohduttaa.

Ystävä tietää milloin kyseessä on oikea suru, ongelma tai ilo ja maailman paras asia.

Ystävän kanssa saat olla juuri sitä mitä olet.

Ystävä ei vaadi sinulta muuta kuin edes hitusen yleistä ihmismäistä käytöstä.

Ystävä kannustaa sinne suuntaan, minne itse olet tietäsi hamuamassa.

Hän tuuppaa, jos et muuten uskalla.

Ystävä uskaltaa kertoa sinulle, mitä sinussa on.

Jopa siitä tomaatinpalasta etuhampaiden välissä tai sen, että

olet paras legoinsinööri koko maailmassa.

Hän sanoo sen ääneen, mitä et ole uskaltanut elämästäsi huomata.

Ystävän kanssa saa aikaa riemukkaita, surullisia, maailmaaparantavia,

lohdullisia, mullistavia ja mieltälaajentavia keskusteluja.

Kaikki syntynee siitä, että ystävä ymmärtää mitä tarkoitat, vaikkei

hän kiukutteluistasi huolimatta suostu olemaan kanssasi samaa mieltä.

Kaikkien näiden asioiden eteen olen valmis antamaan itsestäni kaiken ystävyydelle.

Jokaisen kanssa erilaiselle.

Kiitos maailman parhaalle ystävälle :)

Sekä sinulle!

Viikonlopun viemää.

Hyvää huomenta maailma!

Se olisi maanataipäivä. Ehkäpä jopa oikein hyvä päivä. Lomalla on helppo olla ja viikonloppukin vierähti tuosta vaan. Ulkona on taas vähän harmaata, mutta ainakaan ei tuule. Kämppikset rouskuttaa aamupalaa ja toinen niistä on vaihteeksi huonolla päällä. Johtunee siitä, kun joutui hakemaan leipää ja maitoa kaupasta heti aamutuimaan. Toinen on hyvällä päällä ja yrittää jutella ja naureskella ja toinen näyttää/kuulostaa taas.. No, elämä on, niinkuin se on todettu niin monesti.

Perjantaina kävimme Kööpenhaminan tivolissa. Siellä oli Halloween -juhla ja kaikki paikat oli koristeltu valoin ja kurpitsoin. Se oli aika hienon näköinen illan pimetessä. Kuitenkin kallis paikka mennä vaan pyörimään. Sisäänpääsy taisi olla 95 Dkr (eli noin 13 euroa, jos oikein osasin laskea). Siellä oli paljon päättömiä kavereita ja kurpitsapäitä ilman vartaloa.. Huonosti oli niillekin sit loppujen lopuksi käyny. Lisäksi opin rakkaastani paljon uutta, kun kävelimme ympäri keskustaa. Olin aivan hukassa vähän väliä. Se tuntui olevan jotenkin hauskaa, että en tiennyt missä olimme. "Tiedätkö nyt missä olemme? Olet varmaan käynyt täällä jo?" Ööö.. "En kyllä tiedä.. En tiedä olenko käynyt..?" En tiedä opinko ikinä suunnistamaan täällä. Ehkäpä. Tiedän missä isoimmat "maamerkit" ovat ja miltä ne näyttävät, mutta kaikki näyttää aivan erilaiselta, jos tuleekin eri suunnasta. Jos katsotte Kööpenhaminan karttaa, voitte huomata veden ympäröimän keskustaalueen. Näiden "vesirajojen" sisällä on vanhaa kaupunkia, jota vesiesteet ovat suojanneet. Se voi myös nähdä teiden muodoista. Vanhan alueen sisällä tiet mutkittelevat ja ovat sikinsokin, kun taas uudella puolella tiet ovat enemmän linjassa, suoria ja viivottimella vedettyjä. Lisäksi isot tiet kaupungista pois ovat kuin viisi sormea.

Lauantaina oli sitten vuorossa lepäilyn lisäksi kaupassakäynti. Lähdin tarkoituksella vähän kauemmas ja rakkaani esitteli minulle aivan uuden puolen itsestään. Kävelin tyhmänä karttaa vilkuillen, että edes suunnilleen oikeeseen suuntaan olin menossa. Yhtäkkiä kadunpäässä näkyi paljon ihmisiä. Se ei voinut tarkoittaa kuin yhtä asiaa: kirpputori/markkinat. Sehän se. Ihana ilma ja sisäistä luovuutta kutitteleva ilmapiiri. Täällä on joka viikonloppu jossain pikkutoreilla kirpputoreja, vielä luultavasti tämän kuun loppuun asti. Niillä myydään yllättävän hyvää tavaraa ja etenkin yllättävän hyviä vaatteita. Yleisesti tuotteet ovat halpoja, mutta kuulin yhden keskustelun, jossa myyjä olisi halunnut jostain höyhenkauluksisesta takista vissiin aika monta kruunua, kun ostajien viimeinen 650 Dkr tarjous ei kelvannut.. Mutta kaikkien muuttomiesten harmiksi, en saa täältä tuotua sitä ihanaa puuarkkua tai sitä kaunista lipastoa mukanani.. Aurinko paistoi ja olin vähän paremmalla mielella, tukkoisuudesta huolimatta. Siinä istuskellessani ja ihmisiä katsellessani tuli oikein luova olo. Ja siitä ei yleensä hyvää seuraa.. Onneksi kuitenkin vain mietin millainen olisin, jos olisin taiteilija.

Kauppaan piti mennä ja eksyin sitten vielä puistoon. Kartta kädessä ja reittiä miettiessä näytin kai niin eksyneeltä, että eräs herra kysyikin, että tarvitsenko apua. En tällä kertaa. Mutta siinä tovi juteltiin ja toivoteltiin hyvät päivänjatkot ja lähdin kiertelemään kaikkien joutsenten, sorsien, ankkojen ja muiden hanhien keskelle. Seuraava biisi on luultavimmin kirjoitettu mun rakkaalle.

Crazy, how it, feels tonight.
Crazy, how you, make it all alright love.

You crush me, with the, things you do,

I do, for you, anything too oh.

Sitting, smoking, feeling high.

And in this, moment, ah, it feels so right.

It´s crazy I´m thinking, just knowing that the world is round.
I´m here I´m dancing on the ground.

Am I right side up or upside down?

Is this real, oh lord, or am I dreaming?

It´s crazy, I´m thinking just as long as youre around.

I´m here I´ll be dancing on the ground.

Am I right side up or upside down?

To each other, well be facing.

My love, my love, well beat back the pain we´ve found.

You know, I mean to tell you all the things Ive been thinking, deep inside my

Friend.

With each moment the more I love you. Crush me, come on, baby.

(Dave Matthews Band: Crush)

Sunnuntai ja pelipäivä. Voi kello, älä soi.. Ensimmäinen ajatus, kun kello soi 6.45. Ensimmäisen kerran. Oli harvinaisen vaikeaa nousta ylös, mutta onneksi sitten aamunmittaan jotenkin heräsi ja oli valmis hengaamaan hallilla reilu puoli tuntia ennen kuin mitään tapahtui. Meillä oli peli OG Koebenhavnia vastaan. Saipahan jo vähän makua Pelaamisesta. Voitettiin 5-3, joten hienosti meni. Neljä peliä, neljä voittoa. Se tuntuu mukavalta.

Pelin jälkeen sitten siirryttiin hiljalleen ystäväni kanssa hänen siskonsa luo, jossa talon isäntä oli meille kokkailemassa ihanaa brunssia. Kiitos siitä! Oli oikein ihana viettää päivää siellä, vaikka tuo iänikuinen päänsärky vähän innostuikin pelistä. Istuimme pöydässä varmaan pari tuntia ja juttelimme kaikenlaista. Minulle oli siinä pöydässä ihmeellistä ja uutta yksi asia. Tiedättekö ne oikein ohuet suklaa "levyt", noin 5x3 cm kokoiset. No, niitä kuitenkin laitetaan leivän päälle.. En ymmärrä, mutta kai se on ihan ok, jos kerran maapähkinävoita tms. laitetaan myös.

Nämä sisarukset ja Martin ovat oikein ihania ja leppoisia. Ehkäpä vielä tapaan heidän vanhempansa, koska kaikki ovat hyvin kiinnostuneita siitä miten minä täällä pärjään ja viihdyn, samoin siis heidän äitinsä.

Ei kai tässä tämän viikonlopun aikana ole paljoa mitään muutakaan tapahtunut. Nyt metsästämään postilaatikkoa, jota olen vasta torstaista asti etsinyt. Nyt menen suoraan ehkä päärautatieasemalle tai turisti-infoon kysymään, missä kaikki postilaatikot ovat?

- Marika

Ps. Huomenna saan muuten ehkä pyörän itselleni käyttöön! Pitäisi varmaan siis ostaa se kypärä..

Via Skype

Viikonloppu ja loma. Kuulostaa loistavalle. Nenässä vaan tuntuu olevan proppu ja päätä taotaan parhaan mukaan jo kolmatta päivää lekalla. Tänään sentään aurinkokin pilkottaa edes hetkittäin muuten harmaalta taivaalta. Tuulee varmaana 40m/s ja eilen oli kolme astetta lämmintä.. Mutta mitäpä tässä valittamaan. Koska onhan se mukavaa, ettei aina ole samanlaista ja särkylääkkeetkin on keksitty.

Parasta on, kun tässä aamutuimaan voikin hyvillä mielin kurkata kelloa ja todeta, että ei sen niin väliä. Istuskelen tässä peiton alla ja juon aamukahvia. Ja se pieni auringonpilkahdus osuu just muhun. Sillä on varmaan joku suurempikin viesti tai tarkoitus. No, okei ei ehkä, mutta nautin pitkästä aikaa aamun raukeudesta. Kämppikset teki eväät, pakkas ja lähti. Ei hajuakaan minne.

Mietin eilen, että mitenköhän on, jos asuu pidempään kotona vanhempien luona, eikä tarvitse huolehtia oikein mistään, niin tuleekohan murkkuikä siinätapauksessa vasta sitten myöhemmin? Minun kohadallani se ei mennyt näin, vaan ehkä päinvastoin. Aikainen vastuunkantaminen johti tämän päivän tinttailuun ja murkkuiluun :) Mutta tämä ajatus tuli kämppiksistäni, tai tarkemmin vain toisesta. En jaksa olla ihmettelemättä kaikkea sitä avuttomuutta ja kyvyttömyyttä ottaa muita huomioon. Neljä viikkoa on kulunut ja joka päivä se iskee yhtälailla. Asumme saman katon alla, eikä "huomenta, hei, hyvää yötä" - jutut tule sieltä suunnasta. Minusta vaan on outoa tulla vaikka kotiin ja mennä samaan huoneeseen toisen kanssa tervehtimättä tai mitään sanomatta.. vaivaannuttavaa. En vaadi, että meillä olisi mitään sääntöjä täällä, mutta tietynlainen huomioonottaminen olisi paikallaan. Yhtenä iltana istuin luurit päässä sohvalla jutellen kaverin kanssa, kunnes havahduin, että mitäköhän se kämppis nyt oikein heiluu tuossa pöydän ääressä? Kurkkasin kulmien alta, enkä voinut uskoa. "Sori, mä en pysty nyt sanoo mitää.." Meinasin revetä ihan täysin, jonka jälkeen meinasi tulla itku, mutta en pystynyt kuin olemaan täysin jähmettynyt. Tyttö päätti sitten tunkea itsensä kahden sentin päähän webbikamerasta ja esitellä nuolemistaitojaan..! Se lähestulkoon nuoli sen  kameraa?!?! Mitä?!?! "Haloo, mä oon tässä enkä haluais ehkä nähdä tuota.." Onneksi sessio ei kauaa kestänyt. Sen sijaan "ethän tee tätä tietokoneellasi (keskustellessa) muiden läsnäollessa" - lista sai uuden kohdan.

1. Käytä kuulokkeita keskusteluissa/kuunnellessasi musiikkia (poikkeuksia lukuunottamatta)

2. Älä huuda. Teknologia on kehittynyt niin paljon, että normaaliääni kantaa jopa mannerten yli.

3. Pyydä, ettei kaverisi huutaisi/ viheltelisi/ laulaisi, koska et käytä kuulokkeita.

4. Pyydä, ettei kaverisi ainakaan laulaisi sinulle Sex Bomb biisiä useampana iltana viikossa.

5. Älä nuole kameraa! Siitä nimittäin voi saada sähköiskun, jos siihen osuu.. Muuten ihan ok käytöstä..

Tämä nyt on ihan peruslista, joten jos jollain on lisää hyviä vinkkejä niin voin ne tuonne lisätä sitten. Ja kirjoittaa pian kirjan aiheesta. Oikeastaan yksi kirjan aihe tuli eilen esille. Se voisi olla "Roommates for Dummies", mutta kokemuksella se voisi olla mielummin "Dummies as Roommates". Mutta ei tässä hätää. Olen niin valmistautunut, että tämä tulee vielä karman mukana takaisin. Joskus vaan täytyy kuitenkin purkaa hieman tuntemuksia. Ja jotenkin uskon, että lukijat ymmärtävät, ettei tarkoitus ole kuin ihmetellä. Niin, jos niitä lukijoita on.. Mä olen vähän odotellu kommentteja, mutta ei. Ihmeen saamatonta porukkaa ainakin on, jos on. Siis lukijoita.

Nyt lähden kauppaan ja ehkä kirjoittelen vielä jotain uutta, koska tänään otetaan iisisti, jotta huomenna jaksaa lähteä peliin ja olla hereillä kentällä klo 9.30.

We Are Here To Change The World (or the way of making food)

Rauhallisempaa hypetystä meneillää. Ei kai pieni syysflunssa ehtinyt ottaa minua kiinni? Tuulinen ja kolea sää meinaa ottaa otteen. Onneksi aurinko paistaa ja kuitenkin oikein hyvällä mielellä mennään edelleen. Plussan puolella pysytellään vankasti, vaikka pieniä huolenaiheitakin on ollut. Onneksi surullisempanakin päivänä voi aina luottaa siihen, että kämppikset pitää mielen virkeänä. Osa jo tietääkin näitä tarinoita.. Ajattelin, että olisin omistanut yhden kirjoituksen kaikille niille tempauksille, mitä täällä näiden seinien sisällä onkaan tapahtunut, mutta säästääkseni kaikkien hermoja sekä hillitäkseni itseni hysteerisiltä naurukohtauksilta voin kertoa aina silloin tällöin kuinka meillä eletään.

Tehdään hampurilaisia ja ranskalaisia.

(Lyhennelmä ja selkeytetty versio ensikertalaisille.)

Osta kaupasta kilon pussi ranskalaisia. Ihmettele miten se pussi ei mahdu pakastelokeroon, kun olet ostanut myös muutaman paketin pakastepizzoja, kananugetteja, pekonia yms. perhepakkauksessa. Ja laittanut ne myös pakastimeen. Typerän suomalaisen kämppiksen leipäpaketti ja vihannespussikin vie tilaa..

Kaada sitten sopiva määrä ranskalaisia lautaselle, laita lautanen uuniin. Niin joo, pitikös tämä uuni laittaa päälle? Mitä sanot ystäväni? Niin, uuni laitetaan päälle tästä, ihan niin kuin eilen harjoiteltiin.. Ja meillä päin tehdään niin, että otetaan tuo pelti uunista ja laitetaan sitten tuota paperia siihen päälle ja ranskalaiset siihen. Mitä tuo finski nyt tuohon tulee neuvomaan. Ei tietenkään tehdä niin!

Ota siis suikale, ei niin väliä minkä kokoinen, leivinpaperia, aseta se uuninluukusta uuniritilälle, jotta voit kaataa ranskalaiset sitten siihen päälle. Ja nyt uuni lämpiämään. Kun uuni on valmis niin ranskalaisetkin ovat.. Kai?

Ota valmiit ranskalaiset uunista. Kokeile onko ritilä kuuma, mutta älä käytä pannulappuja. Koska mitä todennäköisimmin uuninritilä on polttava, niin työnnä kätesi uuniin, kääri leivinpaperi niin, että saat ranut pihalle uunista ja jollai ilveellä jaa ne kaverin kanssa lautasille.

Jos tässä ranskalaisten teon välissä jää säätämiseltä aikaa, tee hampurilaiset.

Paahda leivät leivänpaahtimessa, mutta jos satut "rikkomaan" sen kun otat sen kaapista, niin ole niinkuin kukaan ei huomaisi ja laita äkkiä laite takaisin kaappiin. Kun paistat puolivalmiita pihvejä, niin voit sitten paahtaa leivät pannulla, kunhan ensin olet sen oivaltanut. Voit myös tietenkin laittaa leivänpaahtimen muovisen suojakappaleen takaisin paikoilleen ja käyttää leivänpaahdinta. Ei niin väliä.

Varmista mitä hellanlevyä käytät. Jos mietit, mitä nuppia tulee kääntää, kurkista katkaisijoiden yllä olevia kuvia ja valitse oikea. Jos et kuitenkaan vieläkään ole varma, kysy kämppikseltäsi (vaikka onkin suomalainen) miten hellaa käytetään. Saatat unohtaa sen päivän päätteeksi, joten muista: tyhmiä kysymyksiä ei ole.

Ethän käytä veistä käyttäessäsi teflonpannua paistamiseen. Kiitos.

Kokoa herkullinen ateriasi lautasille ja nauti! Nälkä on mennyt jo ohi, mutta nauti ruokasi ja ole ylpeä suoriutuessasi täydellisen aterian valmistamisessa.

Voilá!

Meillä on joskus ollut myös reenimatkoilla hupaisaa näniden juttujen kanssa. Mutta lisää on luvassa. Totesin pari päivää sitten, että entä jos mitään ei enää tapahdu? Minultahan loppuu ilo elämästä! :) Kuulette lisää..

Mutta täällä eletään viimeistä viikkoa ensimmäisessä harjoittelupaikassa. Fysioterapia, se se on sitten huippujuttu! Vaikka en siitä taas mitään tiedäkään. Mietinkin tässä, että voisikohan Seamkissa saada VVO-pisteitä, jos pitäisi fysioterapiakerhoa kerran kuukaudessa? Mutta oma innostukseni on nyt niin kova, että yksinopiskelu ei innosta pätkääkään, käsillä tekeminen ja kokeileminen, sitä minä haluaisin. Harmi, kun täällä kaikki "hyvät" pohdinnat ja keskustelut käydään maltaksi. Olen välillä vähän hukassa.. Fyssarin ammatti on kyllä yksi parhaista. Uskon niin :) Vaikkakaan minusta ei sittenkään ehkä koskaan tule ft-opettajaa. Toisaalta minulla olisi ainakin kokemusta taas rutkasti enemmän "älä tee näin, kun olet vastuullinen opettaja" -työkalupakkiin laitettavaksi.

Viikon puheenaihe on ammuskelutapaukset, joita on viimeisten päivien aikana ollut ainakin neljä. Ei ole onneksi täällä meidän suunnalla. Muuten Kööpenhamina tuntuu olevan turvallinen paikka. Ei tuonne sivukujille ehkä pimeimpää aikaa lähtisi kävelemään ihan vaan kokeilumielessä, mutta muuten voi kyllä yksinkin kulkea. Ammuskeluissa on kuitenkin painettu useamminkin liipaisinta, viimeisimmässä mahdollisesti jopa 20 laukausta. Kyseessä on kuitenkin jengiyhteenotoista, eikä sivullisia ole ollut mukana.

Kävinpä eilen muuten saunassa! Salaa kai, koska se maksaisi uimahallimaksun lisäksi x määrän kruunuja.. Siellähän ei muita ollut niin hyvä oli käydä vähän pyörähtämässä. Se tuoksui ihan oikealle saunalle ja siellä oli myös lämmin. Mutta. Siellä ei ollut löylykiulua, joten 75 asteen tasalämpöön sai tyytyä. Lauteet olivat neljässä tasossa ja jokaiselle lauteelle oli ehkä tarkoitettu kaksi henkilöä.. Ehkä. Sen päättelin niistä puisista niskatuista(? en ole varma mitä ne olivat..), joita oli ripoteltu lauteille. Viihdyin saunassa ihmettelemässä ehkä 2 minuttia.. Löylyä!!

- Marika

Tämän tekstin kokkauskappaleen ei ole tarkoitus pahoittaa kenenkään mieltä, vaan osoittaa erilaisuutta. Minähän se saatan vain olla tapoihini pinttynyt. Luovuus siis kunniaan :)

Christianshavn Voldgade

Nyt taidan vihdoin tietää mistä ihmiset puhuu, kun ne rakastuu.. Minä olen niin rakastunut! Iloinen mieli, kaikinpuolinen hyvä olo ja tyhmä virne alituiseen huulilla. Välillä mietinkin, voiko hypetyksen jatkuvasta nousujohteesta tippua kuinka korkeelta ja kuinka kovaa? Mutta niin, olen rakastunut kaupunkiin nimeltä Kööpenhamina, Copehagen, Koebenhavn! Meidän kuherruskuukautemme alkaa pian olla takana, mutta toivon, että rakkautemme kasvaa. Pidän kaupungista niin paljon, että nyt jo pelottaa paluu. Täällä on viikko mennyt taas melkein liian nopeasti. Reeneissä tuli käytyä ja matkattua tunti sieltä pois. Ensin autolla juna-asemalle ja sieltä junalla toiseen junaan ja viimein metrolla kotikulmille. Tunti ja tuollainen vaiva?! Ja kaikki taas vain rakkauden tähden. Rakkaudesta lajiin ja ympäristöön. Eihän rakkailleen voi vihotella. Koska lajiakin voi harrastaa 5-6 hengen voimin :)

Alusta asti meillä on mennyt hyvin yhdessä. Tunnen olevani omassa paikassani. Kaiken keskelle minulle on muodostunut tänne pieni pesä yhden sohvan nurkkaan, missä on ihana miettiä miten mukava päivä meillä tänään taas olikaan yhdessä!

Tässä kuvassa on meidän talo. Se on tuo oikeassa reunassa oleva. Kämppä on tuolla kolmannessa kerroksessa tässä kulmassa. Tämä on oikein ihanaa aluetta. Meillä on tällainen kaksio käytössä kolmen nuoren naisen kesken. Näissä kuvissa on meidän "tupamakuuvaatekeittiö", eli meidän olohuone, toisella seinustalla keittiö ja samalla minun makuuhuoneeni. Tuo sohva täyttää tehtävänsä hyvin makuupaikkana, mutta myös vaatekaappina. Yllättävän helposti menee asustella ja nukkua tuossa. Mitä nyt välillä sitten kämppisten kokkailut ottaa sydämestä ja milloin vatsanpohjasta, välillä tuskan ja välillä naurun kyyneleitä vuodattaessa. Aina ei päikkäreiltä haluaisi herätä ja miettiä mikä täällä haisee. Ai, se olikin vain se muovi minkä sinne uuniin laitoitte! Tai mennä nukkumaan kuunnellen toisten rakkaudentunnustuksia via Skype.. No, mutta mähän olen itsekin niin rakastunut, että ei sillä mitään väliä. Loppujen lopuksi, pidän sen saman tyhmä virneen päällä ja olen onnellinen :)

Lisäksi kämpässämme on myös sitten maltalaisten makuuhuone ja kylppäri. (Ensimmäinen kuva on meidän kylppärin ikkunasta.)Mahtava asunto, jonka voisin ottaa kyllä omakseni, mutta se ei taida onnistua..? No ei se mitään, ehkä hyppään tämän vaiheen yli ja ostan vaikka tuollaisen pienen omakotitalon.. hmm.. siinä olisi ideaa.

Omakotialuetta Broenshojssa. Jos talon ostossa ei ole ideaa niin miten olis tuollainen aita? Vai mitä isi? Kävin viikolla katsastamassa myös yliopiston tiloja. Vanhan sairaalan uumenissa oli pieni, kotoisa elokuvailta, jonne uuden ystäväni kanssa matkattiin pienen juttutuokion jälkeen. Elokuva itsessään oli erittäin, erittäin outo.. Ja todettiin, ettei kai meistä kumpikaan vieläkään kääntynyt elokuvien harrastajaksi. Mutta tilat oli oikein hienot. Meinaan ulkoapäin. Jyhkeät kivirakennukset loivat uskomattoman tunnelman illan hämärässä.

Perjantaina täällä kävi kova kuhina ympäri kaupunkia. Kulturnatten tapahtuma keräsi hurjan määrän ihmisiä museoihin, kirjatoihin, kaduille, kirkkoihin, kauppoihin.. Tässä tapahtumassa kaikki tahot ovat mukana. Me kävimme katsastamssa tietenkin paikallisten tuottajien ruokatarjonnan -ja hyvää oli! Kaikenmoista oli tarjolla, eikä nälissään lähdetty kiertelemään muita paikkoja. Onneksi saimme paikallisen oppaan kertomaan meille mielenkiintoisia faktoja eri paikoista. Kirkossa ihmettelin hieman, miksi siellä lauletaan suvivirttä, kunnes ymmärsin, että sanat oli vaihdettu. Sävel oli kyllä sama.

Illalla kaiken kulttuurin kyllästämänä hissukseen kotiin köpötellessä, mieli utuisena onnesta, ajattelin kuinka hyvältä ihmisestä voikaan tuntua. Yhteisen iltamme, minun ja Kaupunkini, olisi vain kruunannut yhteinen tunnelmointi kynttilänvalossa viinilasillisen ääressä..

Ps. Tekstejä saa kommentoida tai muuten vaan ilmaista asiansa :)

Olympiahuumaa ja muuta

Se olisi kolmas viikko sitten lähdössä käyntiin. Oikein mukava viikko ja viikonloppu takana. Meillä kävi arvovaltaista väkeä täällä Kööpenhaminassa menneellä viikolla. Oli herra Obama vaimoineen, itse vaikutusvaltainen Oprah sekä paljon muita, pääosin sitten urheiluväkeä. Perjantainahan valittiin 2016 olympialaisten isäntäkaupunki. Täällä oli tähän liittyen paljon erilaista tapahtumaa viikon aikana. Tässä hieman kuvia menneeltä viikolta. Foreningen Nordens Ungdom Kööpenhaminan jaoston kanssa elokuvaillassa katsomassa Flickan som lekte med elden, minkä jälkeen sitten pieni illanvietto siihen päälle. Elokuvateatteri Imperial oli huikean kokoinen Ja sitten perjantaina olikin olympiahumua. USA - Chigago Japani - Tokyo Espanja - Madrid Voittaja: Brasilia - Rio de Janeiro Tarjolla oli jos jonkinmoista musiikkia. Hyvät videoleikkeet ovat työnalla.. Ja sinne ehkä jäävätkin, mutta jos hyvä tuuri käy niin saadaan vähän elävääkin kuvaa tänne. Ääntä!!! We are the Cartoon Heroes.. We are the ones who´re gonna last forever :D D-A-D ja Show! Lauantaina olikin sitten pelipäivä. Jännittävämpi peli kuin viimeksi. Tappioasemasta kuitenkin 4-3 voittoon! Aivan erilainen peli kuin viimeksi. Kaksi tuomaria, jotka molemmat vähän enemmän pelissä mukana, liikkuvampaa peliä vastustajalta ja vaadittiin kaikilta vähän enemmän jalkoja. Kivaa oli kuitenkin taas, joten ensi viikonloppua odotellessa. Illalla sitten tutustumaan uusiin ihmisiin. Eikä tätä maailman pienuutta voi kuin jälleen kerran ihmetellä. Yhteinen puheenaihe löytyi Jyväskylästä ja Seinäjoesta. Voi voi. Kiva ilta oli ja paljon uusia ihmisiä tuli taas tavattua.

Maalla ja kaupungissa

Näin heti kättelyssä todettakoon, että viimeisessä kirjoituksessa mainitussa mielenosoituksessa (fb statuksestani poiketen) pidätettiin reilu 100 ihmistä, koska joukko oli yrittänyt murtaa tiensä jonnekin. Ja tietysti naamioineinensa. Että niinkin rauhallinen oli se mielenosoituskulkue.

Täällä on uusi viikko pyörähtänyt käyntiin mielenkiintoisten työkuvioiden keskellä. Asiakkaita saisi olla enemmän, mutta toisaalta nyt on jäänyt aikaa tutustua vähän muuhunkin, kuten tänään esimerkiksi UÄ-skannaukseen. Mielenkiintonen juttu. Siitä sen verran, että yrittävät saada sen paikalliseen koulutukseen mukaan parin vuoden sisällä. Onko se sitten tulevaisuuden juttu? Ehkä ja varmasti hyvä, esimerkiksi kaikkien epätoivoisten ja kärsimättömien urheilijoiden kanssa työskenneltäessä. Mutta mistä sellaisia urheilijoita löytää..?

Mutta ennen uuden viikon aloitusta vietettiin mukava ja ihanan rauhallinen sunnuntaipäivä Kööpenhaminan ulkopuolella. Otettiin Jessican ja Erican (=kämppikset) kanssa metro-juna -yhdistelmä pääteasemalle Vanloseen. Sieltä sitten pikkupaikkakunnalle, Johannan kotikaupunkiin Jaegerspriseen. Johanna tuli hakemaan meidät asemalta ja ajeltiin maaseudun halki. Maltalaiset olivat niin innoissaan lehmistä ja vihreydestä. Tunsin oloni kotoisaksi.

Kaunista siellä toki olikin. Tässä kuvassa olemme metsässä :) ja tuolla alhaalla on uimapaikka. Syötiin myös jonkun puun siemeniä, jotka olivat ihan kuin miniminipähkinöitä. Saman puun lehdet maistuvat keväällä kuulema ihan sitruunalle. Ja myöhemmin nähtiinkin kuinka tiedot siirtyvät eteenpäin polvelta toiselle, kun pieni taapero kantoi kylän keskellä siemeniä äidilleen kuorittavaksi.

Tässä "tavis" Louise Kristinelle rakennettu linna. Kuningas Frederik VII rakensi linnan, koska rakastettunsa oli tavallinen pulliainen eikä saanut olla kuninkaallisten seurassa ja jotta heillä olisi oma yhteinen paikkansa. (Voisikohan tuollaisen linnan vielä nykypäivänä saada? Ihan vaan rakkaudesta.) Louise Kristine perusti alueelle orpokodin, joka toimii nykyäänkin jonkinlaisena kasvatuskotina. Linnan takana on hautausmaa, jonne on haudattu vain tuossa kodissa kasvaneita. Se oli kaunis paikka, eikä yhtään hautausmaan oloinen.

Sieltä jatkettiin sitten merenrantaan. Käveltiin armeijan harjoittelualueen välistä. Maissipeltoa ja muuta, jotta siellä voidaan leikkiä sotaa kerran tai kaksi vuodessa. Ja sitten mentiin metsään. Sinne metsään on kuulema helppo eksyä, koska siellä on ristikonmuodossa metsätiet, ja kaikki 90 asteen kulmassa toisiinsa. Uskon, että sinne voi eksyä, mutta sielä on kuulema vaikea löytää pois, koska se on niin iso. Se jatkuu siitä tien varresta ainakin viisi kilometriä yhteen suuntaan! Ja sitten en kyllä koskaan ole nähnyt niin jännittävän näköisiä mustikoita.. Olisin itse sanonut niitä joksikin muuksi, mutta jos mustikka on sinisen vadelman näköinen niin sitten se varmaan on. Minua on huijattu. (Voiko huonosta kotikasvatuksesta, vääristä tiedoista, haastaa vaikka vanhemmat oikeuteen?)

Siinä kierreltiin ja kaarreltiin pientä kylää. Oltiin menossa ruokailemaan Johannan vanhempien luo, joten ei muutakun ensin jäätelökioskille :) Kylässä on kaksi jätskikioskia. Ne on tietenkin noin 25 metrin päässä toisistaan. Mutta ihmeellistä niissä on se, että jäätelöt ja vohvelit tehdään itse. Jumalattoman kokoiset jäätelötötteröt, erilaisia makuvaihtoehtoja vaniljasta, valkosuklaaseen ja smartiesjäätelöön. Eikä siinä vielä kaikki. Siihen normaaliannokseen laitettaisiin kermavaahtoa ja hilloa vielä päälle. Erikoisuutena sitten karkkeja tai niinkuin edellä olleille, niin niitä suklaasta valmistettuja suukkoja (=neekerinsuukkoja. Kiitos suvaitsevaisen ja tasa-arvoisen maailmamme, laitamme jäätelön päälle suukkoja! Haastan tästä hyvästä yhteiskunnan käräjille, koska meidät kasvatettiin pimennossa epätasa-arvoisiin arvoihin nojaten.. ja sen jälkeen pienen ihmisen maailmaa järkytetään niin, etten enää edes tiedä mitä karkkikaupasta voi ostaa..) No, joka tapauksessa jäätelö oli loistavaa!

Tavattiin sitten Johannan vanhemmat ja nuorempi sisko. Ihanan lämminhenkinen perhe. Kiitos perheen äidille ihanasta ruuasta! Ruokana oli tanskalainen lihapullaversio, nimeä en muista, ihania keitettyjä perunoita ja salaattia. Jälkiruoaksi tarjottiin sellaista uunivuokaan tehtyä juttua, missä oli keksipohja, paaaljon raastettua omenaa ja päällä ehkäpä vaniljarahkakermasekoitusta. Olipas se selkeä. Ehkä tarjoan sitä joskus jollekin, jos joku uskaltaa maistaa. Ilta oli oikein rauhallisen raukea ja iloinen. Kynttilät paloivat ja tuli oikein rauhoittunut olo. Linja-autossa kotia kohti maisemat vilisivät ja Kööpenhaminan keskusta näytti jopa hiljaiselta.

Uusi viikko tosiaan alkanut. Tänään oli oikein Suomi päivä. Ja sain olla niin ylpeä Suomesta, kun aloin lukemaan kuinka tanskalaiset ottavat mallia suomalaisesta koulujärjestelmästä ja isot herrat menevät Suomeen tutustumiskäynnille. Haastattelun viimeinen osio kuitenkin herätti todellisuuteen. Ja luulen ettei tämä ole viikossa ehtinyt näin muuttua, meinaan koulusysteemi:

"Pitäisikö meidän opettaa nuoremme kantamaan puukoa mukana opiskelureissuilla, kuten suomalaisilla on huonomaineisesti tapana?" - Ei, emme opeta heitä liikkumaan puukon kanssa. Toivottavasti pääsemme käymään saunassa, mutta siellä ei mitään puukkojuttuja ole.. Erittäin vapaasti ja huonosti suomennettu, mutta asia tuli varmasti kaikille selväksi. Ajattelin sitten, että kun kämppiksetkin olivat kuulleet näitä puukkojuttuja ja viinajuttuja jo työpaikalla ja muutenkin kotimaassaan, että suomalaiset on juroja ja sellasia, niin pitäisiköhän meidänkin jo jättää se juroudesta höpöttäminen ja oltaisiin juuri sellaisia kuin ollaan. Koska eihän enemmistö suomalaisista ole juroja! Korkeintaan vähän ujoja ja häpeilevät englanninkielen taitojaan, koska koulussa opetettiin, että kieliopilla sitä kieltä hallitaan. Eikä kukaan osaa kielioppia niin täydellisesti. Ja mitä sen on väliä, eihän se tanskalainenkaan sitä osaa. Tuleepahan edes keskustelua, ettei vaan tarvitsisi pelkkää oman pään kohinaa kuunnella. Ihan vaan silloinkin kun keskenään ollaan - me suomalaiset meinaan. Mutta Suomi -päivän huipennus kotiin tullessa (josta tämä pohdinta alkoi viimeistään..) sain portin kiinni ja kuulin ensi kertaa suomea täällä: "No oota nyt perkele!"