Ensimmäinen tippa puseroon

Heipä hei arvoisa lukijakunta, onko teitä nyt sitten 1, 2 vai kolme niin sehän ei sisältöön vaikuta sitten millään tavalla :)

Niin ne kuulkaa päivät senkun lyhenee ja kohta on joulu. Mutta ei vielä, joten ei siitä nyt enempää tai tulen liian haikealle mielelle..

Täällä on jatkettu arjen aherrusta. Töissä on siis kivaa ja opettavaista. Hienoa olla ilmaista työvoimaa, koska sillon saa tehdä pidempiä päiviä, paikata poissaolijoita ja katsoa kun ihmiset lähtee ajoissa töistä kotiin. Tämän lisäksi on hienoa olla opiskelija, koska silloin ihmiset tykkää arvostella/arvioida tekemisiäsi, sinulla ei ole valtuuksia mihinkään ja ylitöiden lisäksi sinun kuuluisi viettää sama aika kirjallisten tehtävien kanssa kotona. Mutta tiedättekös mitä? Täällä on todella mukavaa! Koska asioillahan tuppaa aina olemaan myös se toinen puoli.. Hienoa olla ilmaista työvoimaa, koska silloin saa joskus tulla myöhempään, saa kuitenkin vastuuta (koska pitää paikata poissaolijoita) ja voi tutustua kaikkeen mahdolliseen mikä kiinnostaa keskellä työpäivää. Tämän lisäksi on hienoa olla opiskelija, koska silloin voi rehellisesti sanoa: "En tiedä. Mietitäänkö yhdessä?", sinulla ei ole vastuuta loppujen lopuksi mistään, joten voi ihan rauhassa olla niin luova kuin haluat ja työajan päätyttyä voit miettiä, että kyllä ne kirjalliset tehtävät tulee joskus tehtyä..

Näitä harjoittelun ihanuuksia ei sitten ole enää kuin viikko jäljellä. Mukavaa on ollut ja aika on kulunut nopeaa. Kuitenkin alkaa olla hyvä aika siirtyä vähän lomailemaan. Olisinhan minä viihtynyt tuolla vielä pidempään, mutta toisaalta 12 viikkoa töitä opiskelijastatuksella on aikalailla raskasta. Mutta vielä viimeinen viikko tentteineen päivineen. Saa nähdä kuinka selviän itselleni täysin merkityksettömästä käytännön tilanteesta! Tämän on sitä tarkoituksenmukaisuutta parhaimmillaan, kun yksi ihminen maanpäällä haluaa minun suorittavan tämän tentin, koska tanskalaisetkin opiskelijat tekevät niin..

Ensimmäinen tippa puseroon tuli eilen. Se on nimittäin farvel tanskalainen salibandy ja Hvidovre Attack :(

Kiitos kaikesta! Meillä oli kahden viimeisen viikon kuluessa neljä peliä. (Hienosti suunniteltu otteluohjelma..) Nämä pelit olivat kohtuu kovia. Ensimmäiseksi vastaan tuli kotiareenalla Roedovre, kentällinen maajoukkuepelaajia ja koko Tanskan mestrariehdokkaita. Eihän siinä, sitten pelataan! Pelattiin joo ja kahden minuutin jälkeen meillä oli nolla, vastustajalla kaksi tehtyä maalia.. No sitten vihdoin herättiin (kun kello läheni klo 21 äänimerkkiä) ja pelattiin loppuerä 0-0, toinen erä meille 1-0 ja kolmannen erän puoliväli tarjoili allekirjoittaneen maukkaimmat tuuletukset :) Peli 2-2 ja jatkoajalle. Mille?! No jatkoajalle. 10 minuuttia ja äkkikuolema. Pallo keskelle ja peliksi. Muutamien minuuttien jälkeen on Hvidovrella kulmavapari omasta päästä. Puolustaja keskittyy laittamaan pitkän pallon ylös. Lopputuloksena pallo maata pitkin keskelle vastustajan lapaa. Kiitos ja kuitti. Peli 3-2 Roedovrelle. Argh, pitääkö näin käydä?!? Piti, jotta saatiin peli pelattua. Kellokin oli jo lähemmäs 22:30. Eikä siinä sitten mitään, kun jatkoaikaa ei olisi sitten kuulunutkaan pelata, joten 2-2 pisteet jakoon :D

Seuraavaksi pelattiinkin vieraissa Hafniaa vastaan. Olipahan vaikea peli. Siitä ei paljoakaan sanottavaa, kuin että peli päättyi 1-5 Attackin voittoon.

Seuraavana keskiviikkona päästiinkin sitten tunnelmasta toiseen.

Olen täällä vähän sairastellut, en mitään pahempaa, mutta sillä seurauksella en pelannut Attack - OG pelissä kovinkaan montaa minuuttia. Ensimmäinen erä meni nurkassa kyyneleitä kuivaillessa ja hammasta purressa. Muu joukkue pelasi hyvin ja peli olikin ensimmäisen erän jälkeen 3-1. Mutta mikä voikaan olla pahempaa kuin tuntea, että kroppa ei toimi, pitäisi olla kentällä ja jos tämä onkin viimeinen peli täällä.. Kaikki "rangaistukset" yhteensolmittuna. "Ei, en mun kuulu olla täällä nurkassa itkemässä.. HALUAN VAAN PELATA!!!" No, pääsin sitten kuitenkin kentälle toisen erän puolessa välissä! Voi sitä sisäistä iloa :)

Sitä iloa riittikin sitten kolmannen erän puoleen väliin. Kiitos tuomar(e)ille kaikesta. "Miksi sä vihaat mua niin paljon?" Ei vastausta, mutta se johtunee siitä, että joutui tuona iltana kysymään, että saako hän pitää tuulihousut jalassa :D :D Jotain sentään oppinu ;) Mutta joo, meillähän ei varsinaisesti kovin lämpimät välit ole eikä tule olemaan.. Alivoimalla yritin pitää palloa parhaani mukaan omassa kulmassa kahden vastustajan hakatessa ja töniessä minkä ehtivät. Eihän sellaisessa kukaan viihdy, joten ajattelin mennä välistä pois, kun pillikään ei soinut. No minäpä menin ja nostin mailan niiden mailojen välistä matkaani. Adios, ajattelin. Ja mitä vielä?!?! Tuomari osoittaa mulle käsimerkkiä, jota en aluksi edes ymmärtänyt. Mikä se on kun on käsi pystyssä ja sormet harallaan..? Ei voi olla!!! Tämä sankari antoi mulle vitosen (en tiedä mistä) ja pelin jälkeen ´kertoi minun olleen onnellinen, ettei antanut punaista.. Jaahas. Noloa siinä vaan on se, että toinen tuomari sanoi heti joukkuekaverilleni, että hän ei nähnyt tuossa mitään. Mukava joskus tuntea puhdasta ylimielisyyttä pelin tuomitsijalta. Mutta pelin jälkeenhän tästä keskusteltiin sitten vielä (minä pysyin kaukana..) ja tunnen hieman ylpeyttä, kun Jack (tuomari) vertasi minua Messiin. Se johtui jalkapallo vertauksesta ja siitä että kun minua rikottiin tahallisesti mailaanlyönneillä niin niitä ei voi kaikkia viheltää, koska en voi saada siellä kaikkea :D Huippua! Tuomarin ammattitaidosta kertoo myös se, että Marie oli vähällä tukehtua, kun hän manasi ko. henkilön jonnekin syvälle..

"Voisitko nyt siirtyä vaikka laidan toiselle puolelle, että me saamme pelata?" (Tilanne, kun palloa pelattiin vastustajan maalina takana ja pallo osui 27. kertaa tuomariin pelin aikana..)

"En voi. Tuomari ei saa jättää kaukaloa."

MITÄ?!?!

No, jännityksellä sitten tästä pelistä seuraavaan eli viimeiseen. Eilen pelattiin Herlev - Attack. Toisen kierroksen pelejä siis. Hävittiin ensimmäinen kohtaaminen omien surkeiden näyttöjemme myötä 3-2. Ja meidänhän ei pitänyt hävitä yhtään.. Jännistystä ilmassa, koska huhu oli kertonut, että Jack saapuisi paikalle myös. Mutta ei. Tuomarit osasivat yllättävän hienosti hommansa. Pelillisestihän tämä sessio ei varmastikaan kaunista katseltavaa ollut. Palloa roiskittiin päästä päähän ja pomput tarjoilivat maukkaita vastaiskuja. Pikkuhiljaa muutama maali kerrallaan noustiin johtoon ja sitten peli kääntyikin, että pikkuhiljaa Herlev alkoi tulla maali kerrallaan lähemmäs. Peli kuitenkin päättyi 5-3 meidän hyväksi! Eilinen peli tarjosi vapauttavaa salibandya ja mukavia hetkiä. Parhaita paloja olivat ne, kun vastustaja olisi halunnut kynsiä selkäni, mutta minulla ei ollut sellaiseen aikaa. Ensimmäinen mikä mieleen siinä vaiheessa tuli: "Piece of me". Mitä enemmän yleisö oli tuopeistaan nauttinut, sitä enemmän boostaavia huutoja sieltä alkoi sadella. Ja mikäs sen mukavampaa, kun toiset on hätää kärsimässä, yleisö yrittää sekoittaa pakkaa ja meillä pallo senkun pyörii :)

Kiitos Hvidovren joukkueen pelaajat ja valmentaja ja kiitos uskolliset kannustajat.

Tippahan siinä tuli linssiin, kun kiitoksen sanoja sanottiin viimeisen pelin jälkeen. Tulipahan sieltä yksi äitikin halaamaan ja sanomaan: We´ll miss you.. Meidän yksi kannattaja, vanhempi herrashenkilö, sai kuitenkin hymyn huulille kiittäessään Tästä kerrasta. Tuleekohan niitä vielä..

Sellainen oli se kauden alku tällä kertaa. Ikävä tulee, mutta reenataan nyt vielä pari reenit.

  

Viikonlopun viemää

Pitkästä aikaa. Viikko senkun vierähti taas. Niin kai se aika kuluu.. Viimeiset viisi viikkoa käynnistyvät ja pää on aivan sekaisin siitä kaikesta, mitä vielä haluaisi tehdä.

Mennyt viikko oli tuskaisista tuskaisin, mutta ei muuten kuin vain siinä tapauksessa jos jälleen vittaa kotioloihin. Mutta niin sekin viikko senkun mennä vierähti. Nyt taas viikonloppu meni evakossa kaverin majassa. Ja ei näitä tanskalaisia asuntoja voi kuin ihailla. Aivan ihania.. Ottaisin mielelläni jonkun pienen kerrostalon matkaani, jos sitä ei tarttis tullata. Mutta se on niin aikaa vievää puuhaa niin ihailen niitä nyt sitten vain täällä niin kauan kuin se on mahdollista.

Viikonloput on täällä aika ihanaa aikaa. Sen lisäksi, että nukkuu raukeat kymmenen tunnin unet ilman mitään häiriötekijöitä, myös aurinko on päättäny näyttäytyä aina viikonloppuisin. Lisäksi minusta löytyy aina viikonloppuna joku toinen ihminen, joka kuolee aina sitten arjen keskellä, mutta vahvistuu viimeistään lauantaina elämään taas. Se puolestaan johtuu ehkä siitä, että joku pieni kitukasvuinen luovuus saa aina sykäyksen perjatain ja maanantain välisenä aikana. Se on vähän niinkuin jonkinasteinen tuhkimotarina. Siksi kai yritän näitäkin tekstejä kirjoittaa viikonloppuisin. Silloin ne ovat myös keskimääräistä positiivisempiakin. Kai.

Mutta ei se ole helppoa myöskään elää sen kituuttavan luovuuden verson kanssa. Kun se niin tuskaisesti yrittää päästä valloilleen, mutta.. Tänä viikonloppuna kävin kirpputorilla. Taas. Oli kyllä hieno nimikin annettu: Super De Luxe Loppemarked. Ja sitten tänään sunnuntaina olin oikein hyvä suunnistaja (taas kerran) ja löysin ensimmäisille joulumarkkinoille. Lauantain kirppari oli kyllä vähän pettymys.. Siellä oli kyllä kaikenmoista, mutta kallista. En minä kylläkään niillä ihan ostotarkoituksessa yleensä käy, vaan siksi, että se verso sisälläni kasvaa noissa paikoissa. Ja se on yleensä aika vaarallista. Samoin tuollaiset markkinat. Tai eihän ne tosissaan markkinat olleet, vaan ihmiset olivat kasanneet omia pöytiä kadun varteen ja korttelin pikku kaupat pitivät ovensa auki. Yhteistä tälle koko viikonlopulle ovat vanhat esineet ja luovuuden tuska, jota en vain yksinkertaisesti osaa päästää valloilleen. Ehkä se on myös kaikkien muiden ihmisten onni. Tämän viikonlopun aikana olen törmännyt niin moniin luoviin ratkaisuihin, jotka toivottavasti osaan ottaa käyttööni. Näitä paikkoja kierrellessäni ja katsellessani mietinkin, että sanotaankohan enää muutamien vuosien jälkeen, että "menkäähän penkomaan mummolan vintille, että mitä aarteita sieltä löytyy". (Taas voin muistuttaa rakkaita muuttomiehiäni, miten ihania juttuja sieltä voisikaan löytyä..) Viikonlopun teeman täydensi tietysti asunto, jossa olin. Se on joskus 1930-luvulla rakennettu talo kaikkine vanhoine piirteineen. Talo on Carlsbergin tehdasalueen kupeessa, joten käytiinkin sitten vanhassa apteekissa (nykyisellään ihan viihtyisä baari) parilla Carlsbergillä.

Ihanan viikonlopun päätti auringonpaiste ja lämmin latte veden äärellä. Taas täydellinen viikonloppu loppujen lopuksi kuitenkin hyvän viikon jälkeen. Ei ehkä kovin jännittävä, mutta akkuja lataava ja mukavasti kaikkia aisteja kutitteleva.

Sählyääliön päiväkirja

Meillähän oli peli tuossa keskiviikkona. Ja niinhän siinä sitten kävi että kahdella maalilla ei voiteta, jos vastustaja tekee kolme. Olisi voinu tietenkin itsekin pelata niin kuin salibandya pelataan, eikä niin kuin..

Olen ollut tässä nämä pari päivää sitten leukapuolena, kun joukkuekaveri päätti antaa pikku herätyksen kyynärpäällä leukaan niin että kuului mojova rusahdus ja siitä asti ollukin sitten turvoksissa ja päänsärky. Hups. No itekin vielä hain lisää vauhtia siihen.. Pelatessa sattuu ja tapahtuu, niin se vaan on.

Mutta niin, peli oli aika karmea meidän joukkueen osalta. Aina ei (kai) voi onnistua. Puolentoista viikon päästä onkin sitten päävastustaja edessä, joten katsotaan miten sitten käy. 

Meidän tuomarit oli taas oikein asiantuntevia. Toinenhan oli tullut jo tutuksi ensimmäisestä pelistä. Eikä se osannu vieläkään riisua sitä tuulipukuaan. Ja minähän en tuollasta kattele :) Jos tämä tuomari/nämä tuomarit edes yrittäisivät, niin se olisi jo toinen asia. 

Minäpä sitten reippaana tyttönä odottelemaan, että ne kaivautuis pelin jälkeen jostain kolosta, että voitaisiin vähän keskustella. 

- Hi! Are you cold in the games?

- Hi, no, why?

- No ajattelin vaan, kun teillä on nuo pitkähihaiset ja -lahkeiset päällä..

- Aah, niin, no ei ainakaan tässä pelissä ollu. Mutta tuo toinen tuomari halusi pitää ne, kun se sano ennen peliä, että meille tulee kylmä.

- Niin te aliarvioitte meidät jo ennen peliä?

- No siis ei.. Ja minä en ole tuon kaverin kanssa pitkää aikaan ollut viheltämässä niin en sitten viittiny sanoa, että minä olisin halunnut olla "normiasussa"

- Jaa, niinkö. Minusta se on hieman epäkunnioittavaa meitä kohtaan, että pidätte nuo tuulipuvut päällä.

- Niin..

- Minusta annatte tuolla kuvan, että ette arvosta naisten urheilua. Mutta kiitos ja palataan. *big smile*

- Yeah.. öö.. thank you. Bye..

Tänään olikin sitten vuorossa tyttöjen turnaus. Ikähaarukka noin 11-14 v. Systeemi täällä menee siis niin, että tytöille järjestetään turnauksia, jonne sitten joukkueet ilmoittavat tulonsa aina edellisessä turnauksessa. Tänään mukana oli neljä joukkuetta. Peliaika on vain 1x20 min tehokasta peliaikaa. Hvidovren tytöt olivat nuorimpia ja sitten yhdessä joukkueessa oli vain niitä 14 vuotiaita, jotka eivät enää ensi kaudella voi tässä sarjassa pelata. Hvidovre Attackin eli meidän tytöt hävisivät kaikki. Kyllähän sieltä muutama peluri löytyy, kunhan vähän kasvavat. Parasta päivän antia oli se, kun osa nuorista tytöistä näytti ilontunteensa niin täysillä. Pelaamisesta syntyvä aito ilo, joka huokui ympäristöönkin, muistutti taas itseäänkin, että miksi sitä pohjimmiltaan jaksaa raahautua maila kainalossa milloin minnekin.

Lähdin pyörällä liikkeelle ja tulihan sitä mukavasti oltua ulkosalla, sillä matkaa kertyi vajaa 13 km suuntaansa. En ole tainnutkaan hehkuttaa sitä, miten innoissaan ihminen voikaan olla pyörän saamisesta! Sainhan sen toki parisen viikkoa sitten, mutta aivan huikeeta se oli! :) Pyörällähän pääsee! Eikä tuo tämänkään päivän matka ollut kuin vain oikein mukava pieni ulkoilu. Täällä tuo pyöräilukulttuuri on vähän erilainen kuin Jyväskylän kaduilla, saati sitten lakeuksilla. Kaikkialla on omat pyörätiet, pyöräilijöiden liikennevalot ja käsimerkit ovat käytössä. Ruuhka-aika tarkoittaa ruuhkaa myös pyöräteillä. Aluksi se oli vähän jännittävää melkein pelottavaa, mutta ei se niin vaikeaa sitten ollutkaan. Täällä on myös sanonta opiskelijoiden kesken, että jos ei ole saanut sakkoja valotta ajamisesta (pyörällä) niin ei ole ollut täällä vaihdossa. Minulla ei onneksi ole sitä pelkoa, siis sakkojen pelkoa, koska ystävät pitivät huolen alusta asti, että valot on kunnossa.

Nyt tiskaamaan lasten tiskit. Ja omatkin. Ja sitten valmistautumaan Rakkaan öiseen syleilyyn :)

Marraskuuko jo?

Pitkästä aikaa. Tai siltä minusta tuntuu. Tässä on taas kuukausi vaihtunut ja se ei tunnu yhtään hyvältä. Aikalailla puolessa välissä vaihtoaikaa taidetaan mennä. Pitäisikö alkaa jo panikoimaan? Tänään katsoin kalenteria ja ei ole enää montaa sivua plarattavana, kun sivulla lukee Kotiin. Hyvä puoli siinä on, että siinä lukee Kotiin ja kysymysmerkki :)

Viikonloppu oli ihana. Ei mitään ihmeellistä, mutta oma rauha ja tila. Olo oli kuin luksushotellissa olisi asunut. Jo perjantai-iltana istuskellessani mietin, että olen jo kuin uusi ihminen. Vähän kun on ollut vastoinkäymisiä näiden asuinkumppaneiden kanssa. Joku on sen ehkä saattanutkin jo huomata.. Ja sehän ei riitä, että yhden asian kanssa on vaikeaa, meinaan ihan kunnolla vaikeaa, joten pitäähän siihen vielä sitten lisätä toinenkin megaluokan ongelma päälle. Tässä tapauksessa 1+1 oli yhtä kuin Marikan pään hajoaminen. Mutta sitten tulikin pelastava enkeli hätiin ja tarjosi lepopaikan ja nyt olen kuin uusi ihminen :)

Tästä kaikesta viisastuneena tiedän, että paras palkka on se, että laitan hyvän kiertämään. En tiedä miten se suoranaisesti tehdään, mutta ehkä siihen ei sen kummempia poppakonsteja loppujen lopuksi tarvitakaan. Olen kuitenkin ikikiitollinen tästä mahdollisuudesta koota taas itseni.

Mutta kyllä sen huomaa, miten paljon vastoinkäymiset syövät energiaa. Ei ole oikein mitään jaksanut tehdä. Mutta jospa nyt saisi itsensä hereille taas. Pimeys on kuitenkin tullut myös tänne. Se ei ole koskaan kovin innostavaa. Alkaisi olla talviunien aika. Mutta täällä sen kestää huomattavasti paremmin kuin viimeisimpinä syksyinä kotopuolessa. Ei ole nyt ollut pelejäkään pariin viikkoon, mutta ylihuomenna päästään taas kentälle taistelemaan. Se on oikein hyvä! Ainut jännittävä juttu siinäkin on. Peli alkaa nimittäin klo 20.30! Joten mahtaakohan sitä olla kuinka hereillä siihen aikaan enää.. Kun nytkään ei meinaa olla ja kello on 18.05.

Lauantaina sain ensimmäistä kertaa elämässäni tehdä sellaisen kurpitsalyhdyn :) Se oli oikein mukava yllätys! Ei kai viikonloppuna mitään sen kummempaa tapahtunutkaan. Paitsi että elin luksuselämää. Kävin metsästämässä myös uusia kenkiä, mutta eihän niitä Minun kenkiä näkynyt missään. Kävin Field´sillä. Se on iso ostoskeskus lähempänä lentokenttää. Se oli täynnä ihmisiä. Tietenkin, sillä ihmiset menevät sekaisin, kun kaupat olivat auki sunnuntaina. Kuusi päivää viikossa harvemmin riittää. Täällä kaupat ovat siis auki aina joka kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina. Melkein yhtä hölmöä kuin meidän systeemimme. Siis se, joka nyt kai sitten muuttuikin, ainakin niin minua valistettiin.

Taidan mennä päiväunille nyt sitten. Väsyttää niin pirusti ja vielä olisi reenit tiedossa. Pieni lepo on siis paikallaan. Kun ei pääkään tunnu oikein toimivan, kun ei muista mitä sitä on tapahtunut.. Palataan taas.