Last call for passager Kaeaeriaeinen

Viimeinen ilta.

Eikä mitään sanottavaa.

Pitäisi varmaan tämäkin kirjoittelu laittaa pakettiin pikkuhiljaa, muutei ehkä vielä tänään.

Koska ei ole mitään sanottavaa.

Huomenna illalla katselen, kun rakas jää taakse..

Tähän aikaan olen jo kotimaisemissa. Ehkä joku on iloinen.

Tänään piti tietenkin nauttia vielä toiseksi viimeisestä päivästä.

Siitäkään ei mitään sanottavaa.

Paitsi, että tapani mukaan tirautin pienen, ehkäpä Volgan kokoisen itkun.

Täällä on hyvä olla. Ja nämä ihmiset..

Toisaalta, ainoa, mikä sai kyyneleet kuivumaan oli se,

että toivon olevani täällä jo toukokuussa takaisin, niinkuin vähän sovittiin :)

Viimeinen viikko on ollut mahtava. Vähän pelailua, tanskalaiseen jouluun perehtymistä, Grönlannin pitkä oppimäärä, hymyilyä ja mailanheiluttelua seuran junnujen ja muun väen kanssa, tutoreitakin näki toista, eikun kolmatta kertaa kolmen kuukauden sisällä ja tänään.. tänään hyvästelin ne ihanimmat ja rakkaimmat.

Ihmettelen, miten vielä voisin lähettää nuo kaksi torpeedoa matkaan. Niitäkin tulee varmaan ikävä. Asettuvat taas saarelle asumaan ja elämään onnellisina kultiensa kainaloissa. Toivottavasti. Sen verran olen heidän rakkauksien vuoksi joutunut kestämään. Hölömöt. Kuitenkin mietin, että pelottaakohan hiljaisuus tämän jälkeen?

Minä makaan rakkaani syleilyssä vielä yhden yön, mutta vielä huomenna kuljemme käsi kädessä.

Sitten on hyvästien aika.

Ja jotain vanhaa ja  jotain uutta taas edessä.

Nähdään.

Hopenhagen

Hola! En tiedä miten tässä nyt näin kävi, että kirjottelut jäivät aivan puolitiehen loppuvaiheessa. Saattoikohan se johtua siitä, että yritin tehdä töitä ja kouluhommia niin ahkeraan tuossa loppuvaiheessa.. En tiedä, koska nythän olen lomalla ja työt päättyivät oikein mukavissa merkeissä ja palaute oli oikein hyvää. Toisaalta, jos tuntee itsensä ja tietää, että toinen tuntee sinut niin sillon harvemmin yllättyy. Oli oikein mukava saada olla hyvissä harjoittelupaikoissa ja huomata, että kunhan ohjaajan kanssa ollaan suunnilleen samoilla taajuuksilla, niin keskinäinen ymmärrys on täysin erilainen, kuin esim. pohjalaisten kanssa.. (jospa en uskaltaisi tämän kommentin jälkeen enää lakeuksien suuntaan..) Täällä sentään ohjaajat osasivat kuunnella ja arvostaa pientä fysioterapeutin raakiletta.

Niin, no sitten toinen juttu, mikä ehkä vähän rajoitti kirjoittelua, minun täytyi ottaa pako aurinkoon :) Juu, kävin siskorakkaan luona lataamassa aurinkoenergialla toimivia pattereitani. Ja sen voin sanoa, että teki erittäin hyvää. Kumma juttu tuo aurinko.. No, ei kai se mikään ihme toisaalta ole. Voisin mielelläni nukkua talviunta muutaman kuukauden vuodesta. Se ei vaan taida koskaan olla mahdollista. Välillä se voisi ehkäpä olla ihan suotavaakin jäädä omaan koloon sen sijaan, että haahuilee aivokuolleena zombina päivästä toiseen.. Mutta se siitä. Sain akkuja ladattua ja ennen kaikkea nähtyä rakasta siskoa, niin mikään ei voisi olla sillä hetkellä paremmin.

Pääsin takaisin Köpikseen eilen puolen päivän aikaan. Lentomatka oli tuskallinen. Maksimaalinen väsymys painoi päälle ja onneksi kukaan ei istunut viereeni, joten sain hyvillä mielin heittäytyä pitkälleni. Koko matkan näin unta lentomatkasta. Heräilin välillä tarkistamaan, että mikä on unta ja mikä totta. Mutta se pyöreä lentoalus ei tainnut ainakaan olla totta, eikä se, että pitää herätä, sillä laskeudumme. Juu, kuulutuksen mukaan tunnin päästä. Eli takaisin unille :)

Kööpenhaminassa odotti pieni kaaoksen poikanen. Ei kuitenkaan vielä silloin, kun tulin. Mutta päivän edetessä alkoi olla poliiseja enemmän kuin koskaan varmaan yhteensä niitä nähnyt! Suuri marssi alkoi Christiansbrolta ja meni Christianshavnin läpi. Täällä oli kunnon kaaos poliiseja kaikkialla, erilaisten pelastusajoneuvojen sireenit huusivat ja marssilaiset lauloivat. Itse ilmastomarssi oli rauhallinen, mutta joukon häntäpää alkoi sekoilemaan ja sivuvaikutuksena myös ihmiset, joiden toiminnalla ei ollut ilmastoasiat pääasianaan alkoivat mellakoida, kivittää ja hajottaa paikkoja. Yksi auto paloi tuossa 20 metrin päässä. Mielenkiintoista. SItten illalla kun olin lähdössä viettämään pikkujouluja, niin piti kahteen kertaan miettiä, että onko poliiseista huolimatta turvallista lähteä ulos.. Kun katsoin ikkunasta, niin näkymässä oli melkein parikymmentä poliisia. Siinä oli tapahtunut jotain, sillä lehtikuvaaja oli paikalla ja ambulanssi myös.

Levottomuudet ja marssi kuuluivat osanaan Kööpenhaminassa pidettävää ilmastokokousta. Linkeissä lisää faktoja.

HOPENHAGEN

http://www.hopenhagen.org/home/map

COP15 United Nations Climate Change Conference Copenhagen 2009

http://en.cop15.dk/

Pikkujoulut oli sitten tosiaan eilen. Ja yhdeksi mietinnän aiheeksi tuli se, että juodaanko Suomessa paljon snapseja? Kertokaahan joku fiksu minulle vastaus. Koska juu, kyllähän meillä juodaan, mutta.. En tiedä. Suomalainen juomakulttuurihan on ollut monen monta kertaa keskustelussa täällä. Mutta mielestäni Tanskalaisilla ei ole mitään sanottavaa tia huomautettavaa meille. Samoilla linjoilla mennään kuitenkin.

No, iltaan kuului oikein hyvää ruokaa, alkupaloista pääruokaan ja jälkiruokaan. Lisäksi tarjolla oli glögiä ja sitten niitä snapseja. Ja kun snapseja juodaan niin tietenkin myös laulua :)

Lapin kulta, Lapin kulta

Karjala, Karjala.

Sininen ja Olvi, Sininen ja Olvi,

Koff, Koff, Koff. Koff, koff, koff.

Huomaa, että on suomalainen, suuren pohdinnan tuloksena syntynyt laulu.. Ei siitä sen enempää.

Meillä oli myös oikein mukava tietovisa, enkä edes ollut huonoin, vaikken kaikkia kysymyksiä edes oikein tajunnut :) No, ne oli sitten sellaisia, mitä ihan kaikki muutkaan eivät ihan hiffanneet. Jotain yhteiskunnallisia korruptiotilastoja! :)

Mutta hauskaa oli ja uusia tuttavuuksia löytyi. Oli oikein mukavaa päästä perinteiseen tanskalaiseen pikkujouluperinteeseen mukaan. Kiitos järjestäjille.

Mutta nyt alkaa olla päivät vähissä. Suunnitelma on melkein valmis tuleville päiville ja melkein alkaa jännittää jo kotiinpaluu.. :) Kai tässä vielä yhden tekstin riipaisee kasaan ennen kuin laitetaan tämä sivu unholaan. Hyvää viikkoa kaikille sinne ruudun toiselle puolelle!

Monetkohan joulumarkkinat sitä vielä ehtii kiertää?

Ensimmäinen tippa puseroon

Heipä hei arvoisa lukijakunta, onko teitä nyt sitten 1, 2 vai kolme niin sehän ei sisältöön vaikuta sitten millään tavalla :)

Niin ne kuulkaa päivät senkun lyhenee ja kohta on joulu. Mutta ei vielä, joten ei siitä nyt enempää tai tulen liian haikealle mielelle..

Täällä on jatkettu arjen aherrusta. Töissä on siis kivaa ja opettavaista. Hienoa olla ilmaista työvoimaa, koska sillon saa tehdä pidempiä päiviä, paikata poissaolijoita ja katsoa kun ihmiset lähtee ajoissa töistä kotiin. Tämän lisäksi on hienoa olla opiskelija, koska silloin ihmiset tykkää arvostella/arvioida tekemisiäsi, sinulla ei ole valtuuksia mihinkään ja ylitöiden lisäksi sinun kuuluisi viettää sama aika kirjallisten tehtävien kanssa kotona. Mutta tiedättekös mitä? Täällä on todella mukavaa! Koska asioillahan tuppaa aina olemaan myös se toinen puoli.. Hienoa olla ilmaista työvoimaa, koska silloin saa joskus tulla myöhempään, saa kuitenkin vastuuta (koska pitää paikata poissaolijoita) ja voi tutustua kaikkeen mahdolliseen mikä kiinnostaa keskellä työpäivää. Tämän lisäksi on hienoa olla opiskelija, koska silloin voi rehellisesti sanoa: "En tiedä. Mietitäänkö yhdessä?", sinulla ei ole vastuuta loppujen lopuksi mistään, joten voi ihan rauhassa olla niin luova kuin haluat ja työajan päätyttyä voit miettiä, että kyllä ne kirjalliset tehtävät tulee joskus tehtyä..

Näitä harjoittelun ihanuuksia ei sitten ole enää kuin viikko jäljellä. Mukavaa on ollut ja aika on kulunut nopeaa. Kuitenkin alkaa olla hyvä aika siirtyä vähän lomailemaan. Olisinhan minä viihtynyt tuolla vielä pidempään, mutta toisaalta 12 viikkoa töitä opiskelijastatuksella on aikalailla raskasta. Mutta vielä viimeinen viikko tentteineen päivineen. Saa nähdä kuinka selviän itselleni täysin merkityksettömästä käytännön tilanteesta! Tämän on sitä tarkoituksenmukaisuutta parhaimmillaan, kun yksi ihminen maanpäällä haluaa minun suorittavan tämän tentin, koska tanskalaisetkin opiskelijat tekevät niin..

Ensimmäinen tippa puseroon tuli eilen. Se on nimittäin farvel tanskalainen salibandy ja Hvidovre Attack :(

Kiitos kaikesta! Meillä oli kahden viimeisen viikon kuluessa neljä peliä. (Hienosti suunniteltu otteluohjelma..) Nämä pelit olivat kohtuu kovia. Ensimmäiseksi vastaan tuli kotiareenalla Roedovre, kentällinen maajoukkuepelaajia ja koko Tanskan mestrariehdokkaita. Eihän siinä, sitten pelataan! Pelattiin joo ja kahden minuutin jälkeen meillä oli nolla, vastustajalla kaksi tehtyä maalia.. No sitten vihdoin herättiin (kun kello läheni klo 21 äänimerkkiä) ja pelattiin loppuerä 0-0, toinen erä meille 1-0 ja kolmannen erän puoliväli tarjoili allekirjoittaneen maukkaimmat tuuletukset :) Peli 2-2 ja jatkoajalle. Mille?! No jatkoajalle. 10 minuuttia ja äkkikuolema. Pallo keskelle ja peliksi. Muutamien minuuttien jälkeen on Hvidovrella kulmavapari omasta päästä. Puolustaja keskittyy laittamaan pitkän pallon ylös. Lopputuloksena pallo maata pitkin keskelle vastustajan lapaa. Kiitos ja kuitti. Peli 3-2 Roedovrelle. Argh, pitääkö näin käydä?!? Piti, jotta saatiin peli pelattua. Kellokin oli jo lähemmäs 22:30. Eikä siinä sitten mitään, kun jatkoaikaa ei olisi sitten kuulunutkaan pelata, joten 2-2 pisteet jakoon :D

Seuraavaksi pelattiinkin vieraissa Hafniaa vastaan. Olipahan vaikea peli. Siitä ei paljoakaan sanottavaa, kuin että peli päättyi 1-5 Attackin voittoon.

Seuraavana keskiviikkona päästiinkin sitten tunnelmasta toiseen.

Olen täällä vähän sairastellut, en mitään pahempaa, mutta sillä seurauksella en pelannut Attack - OG pelissä kovinkaan montaa minuuttia. Ensimmäinen erä meni nurkassa kyyneleitä kuivaillessa ja hammasta purressa. Muu joukkue pelasi hyvin ja peli olikin ensimmäisen erän jälkeen 3-1. Mutta mikä voikaan olla pahempaa kuin tuntea, että kroppa ei toimi, pitäisi olla kentällä ja jos tämä onkin viimeinen peli täällä.. Kaikki "rangaistukset" yhteensolmittuna. "Ei, en mun kuulu olla täällä nurkassa itkemässä.. HALUAN VAAN PELATA!!!" No, pääsin sitten kuitenkin kentälle toisen erän puolessa välissä! Voi sitä sisäistä iloa :)

Sitä iloa riittikin sitten kolmannen erän puoleen väliin. Kiitos tuomar(e)ille kaikesta. "Miksi sä vihaat mua niin paljon?" Ei vastausta, mutta se johtunee siitä, että joutui tuona iltana kysymään, että saako hän pitää tuulihousut jalassa :D :D Jotain sentään oppinu ;) Mutta joo, meillähän ei varsinaisesti kovin lämpimät välit ole eikä tule olemaan.. Alivoimalla yritin pitää palloa parhaani mukaan omassa kulmassa kahden vastustajan hakatessa ja töniessä minkä ehtivät. Eihän sellaisessa kukaan viihdy, joten ajattelin mennä välistä pois, kun pillikään ei soinut. No minäpä menin ja nostin mailan niiden mailojen välistä matkaani. Adios, ajattelin. Ja mitä vielä?!?! Tuomari osoittaa mulle käsimerkkiä, jota en aluksi edes ymmärtänyt. Mikä se on kun on käsi pystyssä ja sormet harallaan..? Ei voi olla!!! Tämä sankari antoi mulle vitosen (en tiedä mistä) ja pelin jälkeen ´kertoi minun olleen onnellinen, ettei antanut punaista.. Jaahas. Noloa siinä vaan on se, että toinen tuomari sanoi heti joukkuekaverilleni, että hän ei nähnyt tuossa mitään. Mukava joskus tuntea puhdasta ylimielisyyttä pelin tuomitsijalta. Mutta pelin jälkeenhän tästä keskusteltiin sitten vielä (minä pysyin kaukana..) ja tunnen hieman ylpeyttä, kun Jack (tuomari) vertasi minua Messiin. Se johtui jalkapallo vertauksesta ja siitä että kun minua rikottiin tahallisesti mailaanlyönneillä niin niitä ei voi kaikkia viheltää, koska en voi saada siellä kaikkea :D Huippua! Tuomarin ammattitaidosta kertoo myös se, että Marie oli vähällä tukehtua, kun hän manasi ko. henkilön jonnekin syvälle..

"Voisitko nyt siirtyä vaikka laidan toiselle puolelle, että me saamme pelata?" (Tilanne, kun palloa pelattiin vastustajan maalina takana ja pallo osui 27. kertaa tuomariin pelin aikana..)

"En voi. Tuomari ei saa jättää kaukaloa."

MITÄ?!?!

No, jännityksellä sitten tästä pelistä seuraavaan eli viimeiseen. Eilen pelattiin Herlev - Attack. Toisen kierroksen pelejä siis. Hävittiin ensimmäinen kohtaaminen omien surkeiden näyttöjemme myötä 3-2. Ja meidänhän ei pitänyt hävitä yhtään.. Jännistystä ilmassa, koska huhu oli kertonut, että Jack saapuisi paikalle myös. Mutta ei. Tuomarit osasivat yllättävän hienosti hommansa. Pelillisestihän tämä sessio ei varmastikaan kaunista katseltavaa ollut. Palloa roiskittiin päästä päähän ja pomput tarjoilivat maukkaita vastaiskuja. Pikkuhiljaa muutama maali kerrallaan noustiin johtoon ja sitten peli kääntyikin, että pikkuhiljaa Herlev alkoi tulla maali kerrallaan lähemmäs. Peli kuitenkin päättyi 5-3 meidän hyväksi! Eilinen peli tarjosi vapauttavaa salibandya ja mukavia hetkiä. Parhaita paloja olivat ne, kun vastustaja olisi halunnut kynsiä selkäni, mutta minulla ei ollut sellaiseen aikaa. Ensimmäinen mikä mieleen siinä vaiheessa tuli: "Piece of me". Mitä enemmän yleisö oli tuopeistaan nauttinut, sitä enemmän boostaavia huutoja sieltä alkoi sadella. Ja mikäs sen mukavampaa, kun toiset on hätää kärsimässä, yleisö yrittää sekoittaa pakkaa ja meillä pallo senkun pyörii :)

Kiitos Hvidovren joukkueen pelaajat ja valmentaja ja kiitos uskolliset kannustajat.

Tippahan siinä tuli linssiin, kun kiitoksen sanoja sanottiin viimeisen pelin jälkeen. Tulipahan sieltä yksi äitikin halaamaan ja sanomaan: We´ll miss you.. Meidän yksi kannattaja, vanhempi herrashenkilö, sai kuitenkin hymyn huulille kiittäessään Tästä kerrasta. Tuleekohan niitä vielä..

Sellainen oli se kauden alku tällä kertaa. Ikävä tulee, mutta reenataan nyt vielä pari reenit.

  

Viikonlopun viemää

Pitkästä aikaa. Viikko senkun vierähti taas. Niin kai se aika kuluu.. Viimeiset viisi viikkoa käynnistyvät ja pää on aivan sekaisin siitä kaikesta, mitä vielä haluaisi tehdä.

Mennyt viikko oli tuskaisista tuskaisin, mutta ei muuten kuin vain siinä tapauksessa jos jälleen vittaa kotioloihin. Mutta niin sekin viikko senkun mennä vierähti. Nyt taas viikonloppu meni evakossa kaverin majassa. Ja ei näitä tanskalaisia asuntoja voi kuin ihailla. Aivan ihania.. Ottaisin mielelläni jonkun pienen kerrostalon matkaani, jos sitä ei tarttis tullata. Mutta se on niin aikaa vievää puuhaa niin ihailen niitä nyt sitten vain täällä niin kauan kuin se on mahdollista.

Viikonloput on täällä aika ihanaa aikaa. Sen lisäksi, että nukkuu raukeat kymmenen tunnin unet ilman mitään häiriötekijöitä, myös aurinko on päättäny näyttäytyä aina viikonloppuisin. Lisäksi minusta löytyy aina viikonloppuna joku toinen ihminen, joka kuolee aina sitten arjen keskellä, mutta vahvistuu viimeistään lauantaina elämään taas. Se puolestaan johtuu ehkä siitä, että joku pieni kitukasvuinen luovuus saa aina sykäyksen perjatain ja maanantain välisenä aikana. Se on vähän niinkuin jonkinasteinen tuhkimotarina. Siksi kai yritän näitäkin tekstejä kirjoittaa viikonloppuisin. Silloin ne ovat myös keskimääräistä positiivisempiakin. Kai.

Mutta ei se ole helppoa myöskään elää sen kituuttavan luovuuden verson kanssa. Kun se niin tuskaisesti yrittää päästä valloilleen, mutta.. Tänä viikonloppuna kävin kirpputorilla. Taas. Oli kyllä hieno nimikin annettu: Super De Luxe Loppemarked. Ja sitten tänään sunnuntaina olin oikein hyvä suunnistaja (taas kerran) ja löysin ensimmäisille joulumarkkinoille. Lauantain kirppari oli kyllä vähän pettymys.. Siellä oli kyllä kaikenmoista, mutta kallista. En minä kylläkään niillä ihan ostotarkoituksessa yleensä käy, vaan siksi, että se verso sisälläni kasvaa noissa paikoissa. Ja se on yleensä aika vaarallista. Samoin tuollaiset markkinat. Tai eihän ne tosissaan markkinat olleet, vaan ihmiset olivat kasanneet omia pöytiä kadun varteen ja korttelin pikku kaupat pitivät ovensa auki. Yhteistä tälle koko viikonlopulle ovat vanhat esineet ja luovuuden tuska, jota en vain yksinkertaisesti osaa päästää valloilleen. Ehkä se on myös kaikkien muiden ihmisten onni. Tämän viikonlopun aikana olen törmännyt niin moniin luoviin ratkaisuihin, jotka toivottavasti osaan ottaa käyttööni. Näitä paikkoja kierrellessäni ja katsellessani mietinkin, että sanotaankohan enää muutamien vuosien jälkeen, että "menkäähän penkomaan mummolan vintille, että mitä aarteita sieltä löytyy". (Taas voin muistuttaa rakkaita muuttomiehiäni, miten ihania juttuja sieltä voisikaan löytyä..) Viikonlopun teeman täydensi tietysti asunto, jossa olin. Se on joskus 1930-luvulla rakennettu talo kaikkine vanhoine piirteineen. Talo on Carlsbergin tehdasalueen kupeessa, joten käytiinkin sitten vanhassa apteekissa (nykyisellään ihan viihtyisä baari) parilla Carlsbergillä.

Ihanan viikonlopun päätti auringonpaiste ja lämmin latte veden äärellä. Taas täydellinen viikonloppu loppujen lopuksi kuitenkin hyvän viikon jälkeen. Ei ehkä kovin jännittävä, mutta akkuja lataava ja mukavasti kaikkia aisteja kutitteleva.

Sählyääliön päiväkirja

Meillähän oli peli tuossa keskiviikkona. Ja niinhän siinä sitten kävi että kahdella maalilla ei voiteta, jos vastustaja tekee kolme. Olisi voinu tietenkin itsekin pelata niin kuin salibandya pelataan, eikä niin kuin..

Olen ollut tässä nämä pari päivää sitten leukapuolena, kun joukkuekaveri päätti antaa pikku herätyksen kyynärpäällä leukaan niin että kuului mojova rusahdus ja siitä asti ollukin sitten turvoksissa ja päänsärky. Hups. No itekin vielä hain lisää vauhtia siihen.. Pelatessa sattuu ja tapahtuu, niin se vaan on.

Mutta niin, peli oli aika karmea meidän joukkueen osalta. Aina ei (kai) voi onnistua. Puolentoista viikon päästä onkin sitten päävastustaja edessä, joten katsotaan miten sitten käy. 

Meidän tuomarit oli taas oikein asiantuntevia. Toinenhan oli tullut jo tutuksi ensimmäisestä pelistä. Eikä se osannu vieläkään riisua sitä tuulipukuaan. Ja minähän en tuollasta kattele :) Jos tämä tuomari/nämä tuomarit edes yrittäisivät, niin se olisi jo toinen asia. 

Minäpä sitten reippaana tyttönä odottelemaan, että ne kaivautuis pelin jälkeen jostain kolosta, että voitaisiin vähän keskustella. 

- Hi! Are you cold in the games?

- Hi, no, why?

- No ajattelin vaan, kun teillä on nuo pitkähihaiset ja -lahkeiset päällä..

- Aah, niin, no ei ainakaan tässä pelissä ollu. Mutta tuo toinen tuomari halusi pitää ne, kun se sano ennen peliä, että meille tulee kylmä.

- Niin te aliarvioitte meidät jo ennen peliä?

- No siis ei.. Ja minä en ole tuon kaverin kanssa pitkää aikaan ollut viheltämässä niin en sitten viittiny sanoa, että minä olisin halunnut olla "normiasussa"

- Jaa, niinkö. Minusta se on hieman epäkunnioittavaa meitä kohtaan, että pidätte nuo tuulipuvut päällä.

- Niin..

- Minusta annatte tuolla kuvan, että ette arvosta naisten urheilua. Mutta kiitos ja palataan. *big smile*

- Yeah.. öö.. thank you. Bye..

Tänään olikin sitten vuorossa tyttöjen turnaus. Ikähaarukka noin 11-14 v. Systeemi täällä menee siis niin, että tytöille järjestetään turnauksia, jonne sitten joukkueet ilmoittavat tulonsa aina edellisessä turnauksessa. Tänään mukana oli neljä joukkuetta. Peliaika on vain 1x20 min tehokasta peliaikaa. Hvidovren tytöt olivat nuorimpia ja sitten yhdessä joukkueessa oli vain niitä 14 vuotiaita, jotka eivät enää ensi kaudella voi tässä sarjassa pelata. Hvidovre Attackin eli meidän tytöt hävisivät kaikki. Kyllähän sieltä muutama peluri löytyy, kunhan vähän kasvavat. Parasta päivän antia oli se, kun osa nuorista tytöistä näytti ilontunteensa niin täysillä. Pelaamisesta syntyvä aito ilo, joka huokui ympäristöönkin, muistutti taas itseäänkin, että miksi sitä pohjimmiltaan jaksaa raahautua maila kainalossa milloin minnekin.

Lähdin pyörällä liikkeelle ja tulihan sitä mukavasti oltua ulkosalla, sillä matkaa kertyi vajaa 13 km suuntaansa. En ole tainnutkaan hehkuttaa sitä, miten innoissaan ihminen voikaan olla pyörän saamisesta! Sainhan sen toki parisen viikkoa sitten, mutta aivan huikeeta se oli! :) Pyörällähän pääsee! Eikä tuo tämänkään päivän matka ollut kuin vain oikein mukava pieni ulkoilu. Täällä tuo pyöräilukulttuuri on vähän erilainen kuin Jyväskylän kaduilla, saati sitten lakeuksilla. Kaikkialla on omat pyörätiet, pyöräilijöiden liikennevalot ja käsimerkit ovat käytössä. Ruuhka-aika tarkoittaa ruuhkaa myös pyöräteillä. Aluksi se oli vähän jännittävää melkein pelottavaa, mutta ei se niin vaikeaa sitten ollutkaan. Täällä on myös sanonta opiskelijoiden kesken, että jos ei ole saanut sakkoja valotta ajamisesta (pyörällä) niin ei ole ollut täällä vaihdossa. Minulla ei onneksi ole sitä pelkoa, siis sakkojen pelkoa, koska ystävät pitivät huolen alusta asti, että valot on kunnossa.

Nyt tiskaamaan lasten tiskit. Ja omatkin. Ja sitten valmistautumaan Rakkaan öiseen syleilyyn :)

Marraskuuko jo?

Pitkästä aikaa. Tai siltä minusta tuntuu. Tässä on taas kuukausi vaihtunut ja se ei tunnu yhtään hyvältä. Aikalailla puolessa välissä vaihtoaikaa taidetaan mennä. Pitäisikö alkaa jo panikoimaan? Tänään katsoin kalenteria ja ei ole enää montaa sivua plarattavana, kun sivulla lukee Kotiin. Hyvä puoli siinä on, että siinä lukee Kotiin ja kysymysmerkki :)

Viikonloppu oli ihana. Ei mitään ihmeellistä, mutta oma rauha ja tila. Olo oli kuin luksushotellissa olisi asunut. Jo perjantai-iltana istuskellessani mietin, että olen jo kuin uusi ihminen. Vähän kun on ollut vastoinkäymisiä näiden asuinkumppaneiden kanssa. Joku on sen ehkä saattanutkin jo huomata.. Ja sehän ei riitä, että yhden asian kanssa on vaikeaa, meinaan ihan kunnolla vaikeaa, joten pitäähän siihen vielä sitten lisätä toinenkin megaluokan ongelma päälle. Tässä tapauksessa 1+1 oli yhtä kuin Marikan pään hajoaminen. Mutta sitten tulikin pelastava enkeli hätiin ja tarjosi lepopaikan ja nyt olen kuin uusi ihminen :)

Tästä kaikesta viisastuneena tiedän, että paras palkka on se, että laitan hyvän kiertämään. En tiedä miten se suoranaisesti tehdään, mutta ehkä siihen ei sen kummempia poppakonsteja loppujen lopuksi tarvitakaan. Olen kuitenkin ikikiitollinen tästä mahdollisuudesta koota taas itseni.

Mutta kyllä sen huomaa, miten paljon vastoinkäymiset syövät energiaa. Ei ole oikein mitään jaksanut tehdä. Mutta jospa nyt saisi itsensä hereille taas. Pimeys on kuitenkin tullut myös tänne. Se ei ole koskaan kovin innostavaa. Alkaisi olla talviunien aika. Mutta täällä sen kestää huomattavasti paremmin kuin viimeisimpinä syksyinä kotopuolessa. Ei ole nyt ollut pelejäkään pariin viikkoon, mutta ylihuomenna päästään taas kentälle taistelemaan. Se on oikein hyvä! Ainut jännittävä juttu siinäkin on. Peli alkaa nimittäin klo 20.30! Joten mahtaakohan sitä olla kuinka hereillä siihen aikaan enää.. Kun nytkään ei meinaa olla ja kello on 18.05.

Lauantaina sain ensimmäistä kertaa elämässäni tehdä sellaisen kurpitsalyhdyn :) Se oli oikein mukava yllätys! Ei kai viikonloppuna mitään sen kummempaa tapahtunutkaan. Paitsi että elin luksuselämää. Kävin metsästämässä myös uusia kenkiä, mutta eihän niitä Minun kenkiä näkynyt missään. Kävin Field´sillä. Se on iso ostoskeskus lähempänä lentokenttää. Se oli täynnä ihmisiä. Tietenkin, sillä ihmiset menevät sekaisin, kun kaupat olivat auki sunnuntaina. Kuusi päivää viikossa harvemmin riittää. Täällä kaupat ovat siis auki aina joka kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina. Melkein yhtä hölmöä kuin meidän systeemimme. Siis se, joka nyt kai sitten muuttuikin, ainakin niin minua valistettiin.

Taidan mennä päiväunille nyt sitten. Väsyttää niin pirusti ja vielä olisi reenit tiedossa. Pieni lepo on siis paikallaan. Kun ei pääkään tunnu oikein toimivan, kun ei muista mitä sitä on tapahtunut.. Palataan taas.

Kaikenmoisia kuulumisia

Eilen oli harvinaisen huono päivä. Onneksi kuitenkin on salibandy. Sinne voi mennä huonollakin fiiliksellä. Vaikka sekin oli yhtä tuskaa, mutta ainakin kaikin puolin parempi olo oli kotiin tullessa. Pari tuntia meni miettiessä mennäkö oksentamaan vaiko ei. No ei tarvinnut ja maailma oli taas niiden tuntien jälkeen parempi paikka elää. Ainakin siihen asti, kunnes vajaa tunnin sängyssä pyörimisen jälkeen hermostuin kämppiksen näppiksen hakkaamiseen ja ilmaisin, että nyt on aika mennä muualle, minä haluan nukkua.

Vajaa kuuden tunnin unien jälkeen olikin sitten arjen askareet edessä. Uusi työpaikka ja uudet ihmiset ja uusi työmatka ja kaikki muukin uutta. Vähän meinasi jännittää, että kuinkakohan käy, koska edellinen harjoittelupaikka oli niin loistava. No, ensimmäisen päivän perusteella mielenkiinto pysyy yllä ja paikalla on tarjota vaikka mitä! Lyhyesti: Kunnallinen kuntoutuskeskus, jossa on 20 vuodepaikkaa sekä talon ulkopuolelta tuleville ryhmäohjausta ja kuntoutusta. Talossa on pääasiassa ns. lähihoitajia, fysioterapeutteja ja toimintaterapeutteja. Tiloja on kahdessa kerroksessa: potilashuoneet, pieni harjoittelusali, kuntosali, pieniä terapiahuoneita, uima-allas, harjoituskeittiö, oikea ruokalan keittiö, ruokailusali x 2 ja toimistoja..

Mukavia ihmisiä tuntui talo olevan pullollaan. Sain jopa hienon suomenkielennäytteen: "Saisinko lasillisen punaviiniä kiitos!" Siihenhän ei voinut kun vastata myöntävästi, mutta ei työajalla. Sitten myös maantietoa oli tänään.. Suomen pääkaupunki on Reykjavik. Ei kovin kaukaa haettua. Ja islantilaisen mielikuvan mukaan suomen ja ruotsin kielet ovat aikalailla samanlaisia. Tätä piti oikein miettiä, miten niin vakavalla naamalla esitettyyn väitteeseen voi vastata EI OLE! Ja kaikki suomalaiset puhuu vissiin ruotsia. Koska kaikki kysyvät että jos olen kerran Suomesta, niin enkös minä sitten puhu ruotsia. Puhun minä, muttei toki kaikki suomenmaalla asustavat. En tiedä millaisia uskomuksia ja "totuuksia" suomalaiset sitten heittelevät ulkomaalaisille, mutta kyllä joskus tekisi mieli pitää pieni luento meidän suomalaisten puolesta.

Ai niin. Minulla on pullat hyvin uunissa, jos hauskoja juttuja kannattaa yhtään miettiä. Koska joku väitti, että suomalaiset ovat maailman rikkaimpia.. ja kaikki taas tietävät että tanskalaiset ovat maailman onnellisimpia :)

Mietin tässä, että viimeisen viikon aikana on taas tapahtunut niin paljon, että en edes tiedä kannattaako sitä lähteä purkamaan. Eihän kukaan niistä harvoista lukijoistakaan jaksa lukea.. No annan teille kuitenkin viime tiistailta yhden elokuvavinkin: Adam´s Apples in English. En tiedä onko kukaan sitä nähnyt. Mutta siinä tiivistyy tanskalaisen omaperäisen huumorin ainekset. En osaa edes löytää sanoja kuvailemaan tätä kokemusta mitenkään, joten jos kiinnostaa, niin katsokaa se ja kertokaa minullekin miten sitä voi kuvailla. Elokuvaillassa tarjottiin myös ruotsalainen Ondskan, joka on verrattavissa Paha maa -elokuvaan. Oli sekin tietenkin kokemus, kun puhe on ruotsiksi, tekstit, jotka pitää kielestä huolimatta aina lukea, englanniksi ja sitten tuli siellä väliin hieman suomeakin.

Pitänee tuota mennyttä viikonloppua hautoa hieman, jotta sen sata kilometriä saa tiivistettyä luettavaan muotoon. Paljonhan sitä nähtiin ja koettiin.. Ehkäpä tästä vielä saan aikaiseksi jonkinmoisen Kööpenhamina tourin tänne sivuille. Jos tuosta ei pian putkahda minulle prinssiä päiviäni sekoittamaan :)

Nyt alkaa kuitenkin olla unien aika, jotta huomenna jaksaa taas tehdä töitä. Jos vaan unta saa, vähän huonolta se näyttää.. Kokeillaan nyt kuitenkin.

Hyvää yötä ja hyvää keskiviikkoa kaikille :)

Christianshavns Voldgadella tapahtunutta:

Kuinka moni tietää mikä on vedenkeitin?  Kuinka moni on käyttänyt sitä joskus? Kuinka moni tietää kuinka sitä käytetään ihan oikeasti?

Noh. Minähän istui tässä yhtenä iltana varmaan blogia kirjoittamassa, kun huomaan että nyt on keittiötason kupeessa jonkinmoista junnaavaa liikettä. Ahaa, siellä ollaan vedenkeittopuuhissa! Niin no, mitäpä ihmeellistä siinä olisikaan.. Mutta. Kannuunhan hän on saanut kuitenkin vettä, mutta.. Miksi hän pitää sitä alustaa kädessä, mihin se kannu kuuluisi laittaa? Miksi?! Miksi hän yrittää laittaa alustaa kannun päälle? Miksei hän koeta saada sitä kannua siihen paikoilleen, niin kuin se oli ennen kuin hän sen siitä otti pois?!?!

- Marika?
- Yes?
- How do you use this?
Hmm.. well.. Laita se alusta siihen pöydälle ja kannu siihen.
- ???
Hetki, mä tulen laittamaan.. Näin katsos.
- Aaaaa.. Ok! Thanks!

- Voisitko laittaa vähän lisää vettä siihen kannuun niin minäkin saisin teeveden samalla?
- Yes, sure!

Hän laittaa vettä kannuun..

- Marika?

- Yes?

- How did you put this on its place?

- ?!?!?! Well.. *huokaus*

Asetellaan se kannu siihen alustalle ja painetaan tämä nappi alas niin siinä se sitten porisee.
-Okey, thank you!
- You´re very welcome...