Last call for passager Kaeaeriaeinen

Viimeinen ilta.

Eikä mitään sanottavaa.

Pitäisi varmaan tämäkin kirjoittelu laittaa pakettiin pikkuhiljaa, muutei ehkä vielä tänään.

Koska ei ole mitään sanottavaa.

Huomenna illalla katselen, kun rakas jää taakse..

Tähän aikaan olen jo kotimaisemissa. Ehkä joku on iloinen.

Tänään piti tietenkin nauttia vielä toiseksi viimeisestä päivästä.

Siitäkään ei mitään sanottavaa.

Paitsi, että tapani mukaan tirautin pienen, ehkäpä Volgan kokoisen itkun.

Täällä on hyvä olla. Ja nämä ihmiset..

Toisaalta, ainoa, mikä sai kyyneleet kuivumaan oli se,

että toivon olevani täällä jo toukokuussa takaisin, niinkuin vähän sovittiin :)

Viimeinen viikko on ollut mahtava. Vähän pelailua, tanskalaiseen jouluun perehtymistä, Grönlannin pitkä oppimäärä, hymyilyä ja mailanheiluttelua seuran junnujen ja muun väen kanssa, tutoreitakin näki toista, eikun kolmatta kertaa kolmen kuukauden sisällä ja tänään.. tänään hyvästelin ne ihanimmat ja rakkaimmat.

Ihmettelen, miten vielä voisin lähettää nuo kaksi torpeedoa matkaan. Niitäkin tulee varmaan ikävä. Asettuvat taas saarelle asumaan ja elämään onnellisina kultiensa kainaloissa. Toivottavasti. Sen verran olen heidän rakkauksien vuoksi joutunut kestämään. Hölömöt. Kuitenkin mietin, että pelottaakohan hiljaisuus tämän jälkeen?

Minä makaan rakkaani syleilyssä vielä yhden yön, mutta vielä huomenna kuljemme käsi kädessä.

Sitten on hyvästien aika.

Ja jotain vanhaa ja  jotain uutta taas edessä.

Nähdään.